keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kesäheila

Hietsu. Istuin rannalla ystävieni kanssa, ja puhuimme kaikkea maan ja taivaan väliltä. Katsoin ympärilleni ja huomasin kuinka yksi ystäväni näytti niin rakastuneelta. Hän kertoi minulle, että oli tavannut yhden pojan koulussa. Kertoi kuinka ihana hän on yms. Kuuntelin niinkuin ystävät tekee ja kehotin häntä olemaan kerrankin onnellinen. Ystäväni kertoi, että hänen tämä poika on tulossa hengailemaan meidän kanssa hietsuun. Ajattelin, että hyvä vaan, sillä voisin vähän kattoa sitä onko hän ystäväni arvonen? Kuulen kuinka prätkän ääni tulee lähemmäs ja lähemmäs. Ystäväni kiljasee ja kuiskasee mulle: Tuolla se on.
  Katson taakseni, ja hetki on kuin elokuvista. Prätkän päältä nousee lihaksikas mies, jolla charmikkuus säteilee kaikkialle. Olin hetken jopa kateellinen mun ystävälle, mutta olin ilonen että juuri hän oli pojan bonggannut. Ystäväni meni moikkaa tätä poikaa ja he näyttivät maailman suloisimmilta. Kävelivät käsi kädessä hakemaan jäätelöä, jonka jälkeen he tulivat moikkaamaan meitä. Ystäväni ja tämä poika istuivat saman pyyhkeen alle ja tuijottivat vähän väliä toisiaan. Poika tarjosi tytölle huppariaan, kun tuli illemmalla kylmä. Mä tajusin sen just sillä hetkellä, molemmat on rakastunut toisiinsa. He näyttivät niin täydelliseltä, kun kiehnäsivät ja kiusasivat toisiaan.
  Huomasin ison eron itsessäni ja muissa kavereissani, kun tämä mun ystävä esitteli poikaansa, olin ainoa joka ei ollut kateellinen. Tai ainoa joka ei valittanut siitä viiden minuutin välein: ''Miksi mulla ei ole tuollaista poikaystävää!'' Olin ainoa, joka osasi iloita kaverin puolesta. Uskon että se on vaikeata, mutta ei pitäisi olla niin vaikeata. Ihmisille ei nähtävästi riitä mikään, koska olin myös ainoa jolla ei edes ollut poikaystävää. 
 Katson mun ympärille ja tajuan: Miksi mä oon aina pariskuntien ympäröimänä? Tämä mun ystävä joka rakastui, oli mun viimeisiä sinkkuystäviä. Hänkin antoi minulle bänät ja löysi ''elämänsä rakkauden''  Tulin kotiin ja mietin vain miksi mä oon aina se joka on yksin. Vilkasin kalenteria, ja säikähdin kun tajusin, että juhannus on pelottavan lähellä. Mä oon alkanut vihata juhannusta, koska siitä on mun silmissä tullut jonkinlainen pariskuntien juhla. Joka juhannus saan kuulla siitä kun on vuosi vierähtänyt ja olen vieläkin sinkku. Joka juhannus kaikki mun varatut ystävät ottavat haasteeksi etsiä mulle kesäheila. Mä vihaan sitä.
  Tiedän, että ystäväni vain tarkottavat hyvää mutta mä oikeasti nautin siitä että on vain minä. Välillä. Just semmoisina pyhinä kun juhannus toivoisin, että vierelläni on joku joka pelastaisi minut joka vuotisesta kidutuksesta. Mutta kyllä minä Nimo Samatar olen tänäkin juhannuksena sinkku, niinkuin viime ja sitä edellisenäkin.
xoxo: Nimo

6 kommenttia:

  1. Oot tosi hyvä kirjottaja :) Pitkään aikaan en oo missään blogissa syventyny tällä tavoin teksteihin.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun osaat olla iloinen sun ystävän puolesta! mulla on kans hirveästi niitä kavereita, jotka valittaa sinkkuudestaan. Yks mun kaveri jopa alkoi itkemään ja valittaa miksei hänellä oo ketään, kun kerroin menneeni kihloihin... se oli aika ikävä fiilis, kun kaveri ei osannu olla iloinen. Nuoriahan tässä vielä ollaan, eikä kiire mihinkään! Onneks sä olet sen tajunnut. :) Hauskaa juhannusta, jos tänä vuonna saisit viettää sen ilman että sua koitetaan jollekulle parittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet, oikeesti susta on tullu mun lempilukija kun aina tajuut mitä oon hakenut mun teksteillä(: Tällee btw, kiitoksia(:

      Poista
    2. voi kiitos! :) ja susta on tullu mun lempibloggaaja, pitänee mainita sut mun omassa blogissa joku päivä niin pääsee muutkin lukemaan sun mahtavia juttuja. :)

      Poista
    3. ja muilla tarkoitan tietty mun muutamaa lukijaa ja kavereita haha :D

      Poista
  3. kuules nimo mun on nyt pakko sanoa, että mulla on samanlaiset olotilat ku sulla :D oon aina pariskuntien ympäröimä ja alan siinä sitten yksikseni miettimään että mitä helvettiä :D oon ikuinen sinkku.. mulla on semmosia ihmeellisiä juttuja että mua alkaa ahdistaa seurustella ku pojat on semmosia omistuksenhaluisia turhia lepertelijöitä :D en oikeen pysty seurustella :D kyllä se vituttaa että oon ainoo sinkku ja että ahistun niin saatanan helposti :D oon varmaan jotenki tunnevammanen :D t:sekopäävenla :DD

    VastaaPoista