perjantai 8. kesäkuuta 2012

Nimo-time

  Tiedätkö ne hetket, kun haluaisi olla vain itsekseen? Yksin. Ilman, että kukaan on siinä. Omien ajatuksien ja itsensä kanssa. Se on ihana hetki. Mulla on ollut niitä hetkiä tässä monta päivää. En halua tarttua puhelimeen ja kysellä missä kaverit menee. En halua. Haluan olla vain yksin. Mun ei tarvitse huolehtia kenestäkään paitsi itsestäni tällä hetkellä. Just sitä mä oon kaivannu. Yksinäisyyttä.
   En tiedä mikä mulla on, mutta musta tuntuu niin pieneltä ihmisjoukon keskellä. Sen takia haluun olla yksin. Voin olla yksin iso ja mahtava. Ilman, että kukaan tai ketään keskeyttää mun ajatuksia. Kesäloma alkoi ja pitäisi olla rannalla makoilemassa. Pitäisi olla ottamassa rusketusta kavereitten kanssa, mutta ei. Istun himassa ja mietin. Mietin kuinka lentokone pysyy ilmassa ja kuinka minusta on tullut näin yksinäinen? Mietin ihan mitä haluan ilman että kukaan tietää mitä ajattelen.
   Nyt mulla on aikaa itselleni. Tällästä ei ole ollut varmaan kolmeen vuoteen. Aina meen ja tuun. Koskaan en ehdi olla vaan itseni kanssa. Nyt vihdoin kun mulla on aikaa, niin tutkin mun vanhaa päiväkirjaa. Olen siis kirjottanut päiväkirjaa niin kauan kun muistan. Se on ollut mulle tapa selvitä asioista ja ylipäätään elämästä. Kun avasin vuosia vanhan vihkosen, haistoin pölyn ja muun epämääräsen lian. Tuntu siltä kun olisin lukenut jonkun toisen päiväkirjaa. Ei voi olla mun omia tekstejä. Tosi outoa, kun kirjottaa tarpeeksi paljon niin vähitellen unohtaa ne omat kirjotukset. Tosin mun päiväkirjassa oli vain huolia. Ajan mittaan huolet unohtuvat ja muuttuvat. Sama on käynyt mun päiväkirjan kanssa. Surun saattoi haistaa jopa alkumetreillä.
  Silmiini iski kirjoitus, jonka kirjotin 11-vuotiaana kun mulla ja isälläni oli tosi huonot välit: ''Se katsoo mua. Se katsoo mua vihaten ja sureten. Se murhaa mut katsellaan. Se ei pidä minusta kun en halua muuttaa sen luo. Se on mulle kuin muukalainen, miten uskallan olla sen talossa oma itseni. En halua olla edes sen lähellä. Se on isäni.'' Luin monta kertaa tämän saman kohdan. Jotenkin tunsin sen surun mitä tunsin silloin. Huomaan kuinka paljon pelkoa ja epätietoisuutta tossa tekstissä on, koska käytän se-muotoa omasta isästäni. Mulla oikeasti tuli monesti kyyneleet silmiin, kun luin monia saman tapasia kirjotuksia ajalta jolloin olin pieni lapsi. Ainakin minun piti olla lapsi, joka ei tiedä mistään mitään. Jonka elämäntyö oli vain olla lapsi. Huomasin kuinka multa oltiin riistetty niin iso asia, se lapsuus joka jokainen ansaitsi. Mietin niin pienenä niin suuria asioita.
 Olin saanut vangittua myös monia välirikkoja tosi tärkeiden ystävien kanssa päiväkirjaani. Se oli jotenkin hauska lukea näin jälkeen päin, kun oikeasti luulin etten pärjää ilman heitä. Silloin uskoin siihen kovasti, koska ystävät oli ton ikäisenä tärkeintä maailmassa. Tämä kirjoitus on ajalta jolloin olin 13-vuotias ja paraskaverini lopetti ystävyytemme kun hänen uusi poikaystävänsä ei pitänyt minusta: '' Miksi helvetissä jonkun pojan takia pitää rikkoa vuosia kestäneen ystävyyden? Aika itsekästä. Ei ne kumminkaan ole kauaa yhdessä helvetin teinikaksviikkoo-suhteet. Tiedän, että heti kun he eroavat paraskaverini tulee tarvimaan minua. Mitä sitten kun minua ei olekkaan enään siinä auttamassa? Mutta mitä mä nyt teen? Kun ei ole ketään samanlaista ihmistä kun hän. En pysty elämään ilman häntä. En oikeasti pysty'' Jälkeen päin mietin vain, että kuinka paljon muuta on elämässä kun tämä mun kyseinen ystävä. Kuinka paljon parempaan mä pystyn kun tämä mun ystävä. Olin jotenkin niin tyhmä, mutta samalla tosi musertunut. Nyt voin sanoa, että kyllä mä pärjään yksinkin.
   Mielettömiä juttuja oon kirjotellut päiväkirjaani, joita en ole edes muistanut. Joitakin juttuja en haluisi edes muistaa. Ei kaikki ole tosiaan vaan suruja. Kyllä pari iloakin löytyy sieltä, ne ei vaan ole niin tunteikkaita. Mun pitää useammin olla ihan vain itsekseni, jotta voin kirjottaa päiväkirjaani, niinkuin ennen. Jotta selviän tästä kiireisestä elämästä. Yleensä en ehdi edes tekemään yhtikäs mitään. Hirveä kiire vaikka ei ole kiire mihinkään.
xoxo: Nimo

9 kommenttia:

  1. ihan mahtavaa tekstiä oikeesti , en varmaa löydä yhtä hyvää blogia kuin sun :) terkkui oot aivan mahtava ihminen

    VastaaPoista
  2. jauzaaaa, oot ihan sika jees kirjottaa(:

    VastaaPoista
  3. ihastuin tosiaankin blogiisi ♥ liityn :--) aaivan mahtavaaa

    VastaaPoista
  4. hahahaha! huvittavaaaa, juuri kun lähetin oman kommani niin samalla hetkellä sulta tuli kommentti :OO :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahah, joo mietin kans samaa(: mut joo ihastuin sun blogiin ihan hirveesti(:

      Poista
  5. Pakko sanoo et oon ollu melko tyhmä en oikeestaa oo pitäny susta sen takia kum et käytä huivii yms. mut nyt ku oon lukenu noin. kaikki sun blogimerkinnät osa musta silti vihaa kun et käytä huivii mut silti oot mahtava persoona (ainakin mitä tunnen susta ja tunnen myös enemmän ku vaasun blogii lukies) joten anteeks että oon vihannu sua lähes ilman syytä vaikka ei sua varmaan ees kiinnosta jonku tuntet sua kohtaan jota just ja just tunnet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just tota en tajuu ihmisis, miks jotkut vihaa mua sen takia etten kayta huivia? The fuck, se on mun oma paatos kaytanko vai en. Ja mua oikeesti loukkaa et moni tekee niin. Mut ei se mun unia yhtaan haittaa vaikka kaikki vihaisi mua sen takia etten kayta huivia. Koska tiedan etta olen loppupeleis rehellinen itteeni kohtaan ja se tekee musta onnellisen. Mutta joo, en tiia miten sun kommenttii suhtautua koska just sanoit et vihaat mua muttet niin paljoo enaan. Et pitaisko kiittaa vai mita?

      Poista
    2. " joten anteeks että oon vihannu sua lähes ilman syytä vaikka ei sua varmaan ees kiinnosta jonku tuntet sua kohtaan jota just ja just tunnet."

      Poista
  6. Sun blogis vaikuttaa tosi kivalta :) Kirjotat hyvin! Kuvat vois toki olla isompina.. Tuun varmasti uudelleenki kurkkimaa tänne ;)

    VastaaPoista