torstai 28. helmikuuta 2013

Bloggaaminen on välillä perseestä


Mä en edes tiedä tarviiko tämä aihe edes paljoo avaamista, sillä otsikko kertoo jo paljon. Mä katson välillä tonne oikeaan kulmaan, jossa komeilee tällä hetkellä luku 33230. Se tarkottaa siis, että niin monta kertaa ja moni ihminen on käynyt lukemassa mun blogia. Se kertoo myös sen, että mulla on aika paljon ihmisiä joita kiinnostaa mitä mä tänne kirjottelen. Senkin takia, mulla on tullut ihan älyttömät paineet, jonka johdosta mun on ollut vaikea kirjottaa. Mä en saa mitään aikaseksi, vaikka yritän tosi kovaa. Mä haluan, että mun tekstit tulee suoraan mun sydämestä, eikä että väännän ne väkisin tähän ruudulle. Mun on pakko kirjottaa, koska en halua kumminkaan pettää teitä kaikkia, jotka on uskonut muhun ja mun teksteihin.
 Sen takia mä päätin nyt rehellisesti kertoa teille, että kuinka paljon mun elämä on muuttunut tän blogin perustamisen jälkeen. Aluksi mä perustin sen ihan vaan sen takia, koska halusin kirjottaa itseäni varten ja ylös omia ajatuksiani. Sitten mä huomasin, että yhä useampi ja useampi löysi mun blogin ja tykkäsi taikka vihasi joka sitten motivoi mua kirjottamaan vielä enemmän. Ihmiset joita en ollut ikinä tavannut, mutta jotka ovat lukeneet mun syvimpiä salaisuuksia mun blogista tuli kadulla kehumaan mua ja puhumaan mulle. Ihmiset joiden kanssa en ollut pitkään aikaan puhunut huomasi minusta ihan uusia puolia. Tuli kaikkia maailman toimittajia kiinnostuneena mun tarinoista.
 Mä uskoin itseeni, ja tähän mun blogiin. Välillä kun luin omia tekstejä monen kuukauden kirjottamisen jälkeen, en voinut uskoa, että minä olen saanut ne aikaseksi. Tiesin, että olen hyvä tässä kun jopa oma äitini liikuttui mun teksteistä ja tuli kyynel silmässä kehumaan mua. Mutta silti mä voin tässä mustalla jakkaralla istuen sanoa teille kaikille, että bloggaaminen on välillä perseestä. Mä oon kyllä vahva ihminen ja kestän kyllä kritiikin, mutta se on niin perseestä silti, että kirjotat jotain niin kaunista sun mielestä ja joku anonyymi yrittää lannistaa sua. Se on niin perseestä, että ihmiset jotka ei tunne sinua luulevat tuntevansa sua ja vääristelee sun tekstejä. Se on niin perseestä, että luet vaan netistä kun joukko ihmisiä haukkuu sinua neekeriksi, joka ei osaa edes kunnolla suomea. Se on niin perseestä, kun oma isoveljesi kehottaa sua lopettaa blogin pitäminen, koska olet niin häpeäksi koko somaliyhteiskunnalle. Jokainen joka on joskus pitänyt taikka tällä hetkelläkin pitää blogia tietää, että kuinka perseestä bloggaaminen voi olla.
 Mä voin silti istua vielä täällä mustalla jakkaralla ja sanoa, että mikään ei tule ikinä lannistamaan tai pysäyttämään minua. Mä rakastan kirjottaa teille kaikille siellä jotka päivästä toiseen laitatte mulle viestiä, että millon tulee seuraava. Joten tämä postaus on teille kaikille, jotka olette uskoneet minuun.
xoxo: Nimo