tiistai 14. elokuuta 2012

Löydä sisäinen rokkari

Kesäloma on ohi niinkuin monilla muillakin. Ei ole ylläri, enkä aio siitä jauhaa enempää. Kesälomaan mahtui tasan yksi festarireissu. Saatiin tuttavalta liput MTR:n eli myötätuulirockkiin. Ihmiset, jotka tuntee mut, ajattelee tällä hetkellä varmaan miten oon eksyny sinne. Mä voin sanoa, että oon aika massa musiikista kun puhutaan. Kuuntelen Rihannaa, Nicki Minajia ja muita massa teini ihkutus musiikkia. En voi vaan sille mitään, että se on aina vaan osunut suoraan sydämeen. En häpeä sitä, mutta välillä mua ärsyttää kun haluisin olla erilainen kun muut. Tosin miten voit olla erilainen kun muut musiikin suhteen. En usko, että on yhtäkään bändiä tai artistia jota joku toinen ei kuuntelisi. Kesäksi ajattelin kumminkin ottaa itselleni haasteen: Löydä sisäinen rokkari.
 Kuin päivä lähestyi, alkoi vaatekriisi. Miten pukeutuu rokkari? Kaadoin koko vaatekaappini lattialle, ja aloin kaivaa esiin jotain mustaa jotain, joka sulautuisi joukkoon. En mistään löytänyt mitään sopivaa. Kaivoin vanhoja nahkashortsejani, mutta ne olivat ihan kamalat. En halunnut herättää huomiota pukemalla nahkaa päälle. Sillon kun etsii kovasti jotain tiettyä vaatekappaletta, niin sitä ei satu mistään löytymään. Ajattelin, että vedän ihan peruslinjan. Musta jakku, mustat farkut ja valkoinen toppi.
 Lähdin ihan hyvin mielin Vantaan Hakunilan urheilupuistossa pidettävään kahden päivän rockfestareille. Heti kättelyssä huomasin, kuinka olin paikan ainoa tummaihoinen. Ei mua haittaa, koska oon monesti se ainoa ns, musta lammas. Asia mikä häiritsi mua, oli ihmisten katseet. Ihan kuin en saisi olla siellä, ihan kun rock olisi tarkotettu vain valkoihoisille? Olin oma itsevarma itseni, ja kävelin sisään. Voin jo nyt sanoa, että en tuntenut yhtäkään esiintyvistä bändeistä. Ei sanonut mitään. Sinänsä olin iloinen, koska mä uskallan koetella itseäni.
 Jo pienestä asti, kun tutustuin musiikkiin, rock oli minulle kuin muukalainen. Ei vaan natsannut. Mä kyllä tiesin, että siellä jossain sisälläni piilee pienen pieni halu olla rokkari. Musta ne on siistejä. Mustat vaatteet ja jotenkin se asenne kiehtoo mua tosi paljon. Jo festari alueeseen astuttuani huomasin kuinka pieni ja tiivis tunnelma siellä oli. Kaljaa tuolla, Makkaraa täällä ja Lava löytyy tuolta. Mitäs muutakaan rokkarit tarvitsee?
 Ihmisten suhtautuminen muhun ulkomaalaisena tummaihoisena, joka on rockfestareilla oli kyllä yllättävä. Sain kokoajan pahoja katseita. Tunsin kuinka ihmiset halusivat tappaa minut katseillaan. Olin kai astunut heidän kengille. Musta musiikki taas on semmonen kategoria missä ei pitäisi luokitella ihmisiä. Kun joku valkoihoinen on tummaihoisen räppärin keikalla ei häntäkään katsota pahasti. Musta jokainen ihminen saisi kuunnella mitä haluaa.
 Mutta voiko tyttö, joka on koko ikänsä kuunnellut kuinka Eminem laulaa perheongelmista ja kuinka Anna Abreu sydänsuruista olla rokkari? Ei, mutta voin sanoa, että löysin tosi monta bändiä jota aion tulevaisuudessa kuunnella. Joku päivä musta tulee rokkari.
xoxo: Nimo

perjantai 3. elokuuta 2012

My kind of love

Makaamme sängyssä, selkä vasten selkää. Oon koko yön nukkunut yks silmä auki, koska en halua alkaa vahingossakaan kuorsaamaan. Hän herää ja katsoo minua silmiin. Hetken ujosti, sillä aurinko paistaa suoraan ikkunasta sänkyyn, jossa ollaan maattu tekemättä mitään 6 tuntia. Hän halaa minua ja kuiskaa samalla: Sä oot kauneinta päällä maan. Minä epäromantikko, joka aina pilaa kaikki kauniit hetket vastaan: Kuinka monelle sä sanot ton?
 Menee viikko, menee toinen. En laita hänelle viestin viestiä. En vastaa hänen viesteihin, yritän keskittyä kaikkeen muuhun kun häneen. Tää on tullut jo mulle ihan tavaksi, aina kun on joku epämukava tilanne tai ihminen tai jotain niin välttelen sitä. En jaksa oikeasti keskittyy kehenkään poikaan, kaiken näiden pettymyksien jälkeen. Toinen panee yhtä mun parhaista ystävistä ja kolmas onkin homo. En jaksa enää pelleillä mun sydämen kanssa. Se on arka. Istun tupakalla. Tulee viesti just tältä pojalta josta kerroin alussa. ''mä haluan susta mun tyttöystävän, onnistuuko?'' Luin viestin varmaa viiteen kertaan ja aloin vaan nauramaan. Hihitin kun mikäkin pikkutyttö, en sen takia koska mua hermostutti vaan koska en tiennyt että asiat menee näin nykyään.
 Ärsyttävää, kun oikeasti nykyään laitetaan vaan tommosia viestejä. Tai niinkun meinaan, että jos oikeasti haluaa seurustella jonkun kanssa. Miksi asiasta ei voi puhua naamakkain? Joku vitun viesti. Viesti ei sano mitään. Mä voin kirjottaa ihan millasen viestin vaan, koska se on helpompi kirjottaa asioita mitä ei tarkota kun sanoa. Ainakin mun mielestä. Jos tämä sama poika olisi sanonut mulle saman asian suoraan päin naamaan. Todennäköisesti ilmottaisin teille, että Nimo Samatar seurustelee. Olisin varmasti osannut sanoa onko tää jätkä tosissaan? Eleet ja ilmeet kertoo mulle tosi paljon. Osaan välillä jopa sanoo, kun joku valehtelee mulle. Viestejä mä osaan lukea, mutta en lukea niitä sen syvemmälle.
 Tää poika ei oo puhunut mulle varmaan kolmeen viikkoon, koska en alkanut seurustelemaan hänen kanssa. Aina ei voi saada kaikkea mitä haluaa. En halua elätellä toivoa jonkun ihmisen suhteen, enkä todellakaan halua omistaa kaiken mulle tärkeen olevan jollekkin pojalle, koska me vaan satutaan seurustelemaan. Ehkä oon ihan tyhmä, kun annan pakit mun silmissä täydelliselle miehelle. Mutta se oli virhe miten se lähesty mua. Muutenkin oon vannoutunut mun sinkkuudelle.
 Toinen asia mikä aina tulee mun rakkauselämässä esiin on, se kun loppuu joku säätö tai jotain. Sitten sovitaan, että ollaan kavereita. Toisin sanoen nähdään randomisti kaduilla ja mulkoillaan toisiamme vihaisesti. Ainakin mun kohalla käy niin. Mä oon niin monista jätkistä halunnu pitää kiinni kavereina, mutta se ei aina vaan onnistu, koska on aina ne tunteet mukana.
 Mutta miksi ihmiset sanovat aina jotain mitä ei tarkota? Kun sanot, ollaan vaan kavereita, niin jos et tarkota sitä. Miksi sitten sanot sen? En voi sanoa, että olisin mitenkään puhdaspulmunen. Kyllä mäkin teen niin, mutta en vain ymmärrä miksi. Tosin tästä maailmasta ei tulisi mitään, jos kaikki olisivat rehellisiä.
xoxo: Nimo