maanantai 28. marraskuuta 2011

I Do?

 Ekaksi haluun sanoa, että en halua kenenkään loukkaantuvan mun tekstistä, koska nää on vaan mun omia mielipiteitä. Mielipiteet on kuin perseenreikä, jokaiselta löytyy.
  16 vuotta takana, 2 parisuhdetta ja 1084 säätöä. Toi kertoo musta paljon, en oo niitä ihmisiä jotka tarvii toisen kiehnäämään viereen, että pärjäisin elämässä. Oon miettiny mun sinkkuutta tässä vähän aikaan ja tajusin, että ihmiset vähättelee sinkkuutta. Ihan ku se ois jotenkin huono juttu. Oot muka cool jos sulla on poikaystävä. Here's the point, kaikki jotka on parisuhteessa toivoisi, että saisi olla edes päivän sinkku. Tarkotan tällä ihmisiä, jotka on seurustellut pitkään. Sinkut haluu olla parisuhteessa ja varatut sinkkuja? En tajuu, ihmisille ei riitä mikään. Mä en tykkää seurustella, tai virallistaa mitään suhdetta kenenkään kanssa. Koska sitkun se on virallista relationshipista tulee relationshit.
  Toinen asia, mikä ottaa mua niin päähän on se, että pikkuteinit(mukaan lukien itseni) luulee tietävänsä jotain rakkaudesta. Mua vituttaa ihan sikana, kun joku 11 vuotias(just päässy ala-asteen kingiksi) jauhaa facebookissa kuinka ne rakastaa tyttöystäväänsä. Oikeesti parisuhteen pohjana on se, että ollaan läpäl lähetelty ''alaks olee''-viestejä. En usko, että kukaan 16 vuotias voi kokee jo rakkauden. Vahvaa ihastumista kyllä, mutta ei rakkautta. Moni ikätoverini luulee, että pakko löytää nyt ''se oikee''. Mikä pointti siinä on, miksi pitää kiirehtiä, kun koko elämä on edessä. Mä ainakin haluun nähdä vaihtoehtoja ja sitten valita se parhain niistä. Mun mielestä kukaan ei voi olla onnellinen jos kokoajan ettii sitä Mister Rightia. Miks etsiä, kun voi odottaa, että se tulee. Jos sun elämään on tarkotettu joku, niin se ilmestyy jossain vaiheessa. Ennemmin tai myöhemmin. Mä uskon kohtaloon, varmasti huomaa sen tässä mun kirjotuksessa.
  Teinikihlaus on mun mielestä naurettavaa ja kiirehtimistä. Mulla on monia kavereita, jotka on mennyt kihloihin muutaman kuukauden seurustelun jälkeen. Ja en mitenkään haluu kääntää niille selkää, koska oon tätä mieltä, mutta jos ne on mun ystäviä ne ymmärtää mun pointin. Teinikihlausta voi luokitella kahteen ryhmään. Ne, jotka pelkäävät menettävänsä toisen ja haluaa merkin toiselta, että on ikuisesti sinun. Ja ne, jotka on vaan yksinkertasesti niin tyhmiä, että ei tajua, että kihlaus on arvokasta ja suurta. Ymmärrän sen jos haluaa antaa sormuksen, merkkaakseen sen että sitoudutaan, mutta silti come on. Musta tuntuu, että teinikihlaus vie sen kihlauksen tärkeyden ja arvon. Ennen vanhaan kihlaus tarkotti sitä, että mennään naimisiin, tehdään lapsia ja eletään loppuun asti yhdessä. Mutta nykyään se on täysin muuttunut. Miksi mennä kihloihin ihmisenkaa jonkakaa ei oo valmis menemään naimisiin henkisesti ja fyysisesti? U are a child, kasvakaa eka ja sit menkää kihloihin!
xoxo; Nimo

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Aleksander Petrovski

   Mun elämään on ilmestynyt uus hauska juttu. Nimittäin kissa, se on outoo ku en oo koskaan tykänny kissoista ja oon aina pelänny et ne raatelee mut. Mut olin yks päivä Tuomaksenkaa tossa meijän pihalla ja siihen tuli semmonen tiikerin värinen pikku kissanpentu. Jos, ette tienny mulla on suuri viha eläimiä kohtaan. Mun eka reaktio oli ''Mee pois, U ugly cat'', mut sit Tuomas otti syliin ja silitteli sitä. Se oli ihana, se kehräs siinä Tuomaksen sylissä. Sit se tuli mun luo, en uskaltanu koskee siihen, mut se oli aika lähellä mua. Tää kissa oli kuulemma joku kulkukissa, ku se oli aina vaan ulkona. Tai niin ainaki Tuomas väittää. Annettiin sille nimeksi, Aleksander Petrovski. Mutta, sit huomattiin että se on tyttö niin meijän nimi ei oikee natsannu.
   Rakastuin siihen kissaan, ku se hiero itteensä mun kenkiä vasten. Se oikeesti tykkäs musta, vähän outoa koska yleensä kaikki eläimet vihaa mua. En tiiä, ehkä oon too dark heidän makuun. Pian koitti aika, ku piti mennä takas kotiin. Alko olee kylmäkin, sitte päästettiin se kissa irti, et se lähtis omaan matkaan. Mutta ei, se lähti seuraa meitä. Yritettiin pelästyttää se pois, ei toiminu.  Yritettiin juosta sitä karkuun, ei toiminu. Yritettiin eksyttää sitä, ei toiminu. Toi kissa on viisauden huippu, ku se ei mennyt lankaan. Olisin niin halunnut ottaa sen mukaan, koska se jotenkin tuli tärkeeks 10 minuutin aikana, mutta ei voitu ku ei tiiä mitä malariaa se oikeen kuljettaa. Sit loppujen lopuksi, päätetttiin et mennään sisälle ja jätetään se tylysti vaan ulos. Aattelin, että ''Ei se jäätyy, sillä ei oo ruokaa, mutta haluun mennä sisälle pelaa wiitä'' Sitten mentiin sisälle, oltiin just menossa hissiin ja vilkastiin taakse onko se kissa siinä oven ulko puolella. Siinä se olla kökötti ja mauku. Kävi sääliks, mutta tiiän että jonain päivänä törmään siihen uudestaan tossa pihalla.
xoxo; Nimo

perjantai 25. marraskuuta 2011

Twinkle, Twinkle little star

   Lapsuus on mun mielestä elämän kaunein vaihe. Ei mitään suuria huolia/murheita. Lapsi on muutenkin kaunis, täydellinen iho yms. Mutta se, että mikään ei pidättele-asenne kiehtoo mua, se että ei häpeä mitään. Koko elämä edessä ja yrittää löytää itsensä sen aikana. Lapset on ihanan rehellisiä, näyttää tunteitaan ja ilmaisee mielipiteensä piittaamatta muitten reaktiosta. Joka kyllä valitettavasti elämisen aikana katoaa.
  Nykypäivän lapsuus on täysin erilaista mitä se oli silloin kun minä olin pieni. Lapset automaattisesti alkaa ajattelee asemaansa ja muutenkin sitä mitä ihmiset siitä ajattelee. Joutuu jopa neljä vuotiaana esittää jotain mitä ei ole, vaan sen takia, että muut pitäisi. Mun mielestä se on ihan perseestä, että tää yhteiskunta toimii niin ja opettaa tommosille tavoille. Kun mä olin pieni, vuonna 1995 ei ilmennyt mitään tämmöistä, mentiin ja tultiin ilman että tunnettiin mitään negatiivista ilmapiiriä. Leikin kaikkien kanssa ja pyrin pitämään kaikilla hyvän mielen. Miks lapsi opetetaan tämmösille tavoille ja sitten valitetaan kun kiusaaminen on kasvanut viimeisinä vuosina? Yhteiskunta sucks, kun pistetää ajattelemaan jo pienenä, että pitää kuuluu massaan. Miks kuulua massaan, jos massa valehtelee itselleensä? Miks pilata viattoman ihmisalun kehitystä ja ajattelutapaa? Tämän päivän selvä ongelma on, että aikuisen maailma paljastuu lapselle liian varhain. Lapsella ei ole aikaa olla lapsi.
   Lapsilla on ihana mielikuvitus, joka tulee voimakkaasti esille. Ymmärrän toki, että pitää keksiä mielessään jokin selitys asioille, josta ei tiedä mitään. Ihmisen logiikka toimii niin. Jopa aikuiset ihmiset tekee niin, jos ei tiedä jostain niin silti luulee tietävänsä. Oon siis työharjottelussa päiväkodissa ja tein pienen mielenkiintoisen haastattelun lapsille;
Mikä susta tulee isona? Miksi?
- Hammaskeiju, koska se on rikas ja sillä on paljon rahaa antaa muille. Ja haluan auttaa muita(Tyttö 4v)
Mitä tarkoittaa sana asenne?
-  Se on semmonen kone, joka on vihanen ja murisee(Poika 3v)
Missä isäsi työpaikka on?
- Siellä, semmonen, siis siellä missä on ylämäki ja sen jälkeen alamäki. (Poika 3v)
Mikä on lempileikkisi?
-Pusuhippa, siinä pääsee pussaamaan poikia. Se on hauskaa (Tyttö 6v)
Mitä tarkoittaa sana rakkaus?
-*Hiljaisuus* hmm, mm! *Halaa tiukasti, pussaa poskelle ja sanoo ''mä lakastan sua''*(Poika 2v)
xoxo; Nimo

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Huiviton

    Jokaisella meillä on ollut pahoja kokemuksia tai huonoja päiviä. Nyt mä kerron teille kaikille mun elämäni toisiksi kamalimmasta päivästä.
    Päivä on 09.05.2009, muistan päivämäärän sillä päivä oli mulle tosi tärkee. Se alkoi, sillä että olin miettinyt koko yön lopetanko huivin käytön vai en. Jos yhtään tiiätte niin olen muslimi, ja muslimi naisten kuuluu peittää hiuksensa uskonnollisista syistä. Niille jotka ei tienny, niin oon käyttäny huivia vaikka kuinka kauan. Päätin kuitenkin lopettaa, sillä haluan olla oma itteni ja edustaa itteeni, enkä sitä mitä mua on pakotettu tekemään. Suoristin hiukseni, laitoin mun tiukat farkut päälle ja riensin kohti koulua. Olin silloin Keski-Espoon koulussa ja kaikki varmasti tietää että se on ulkomaalaistaustainen koulu, eli siel on paljon ihmisiä jotka käyttää huivia. Tulin koulun ovesta sisään, ihmiset kattoi mua halveksuvasti. Ihanku oisin joku huora, vaikka kyse oli vaan siitä, että mulla ei ollu huivia päässä. Etin mun koulukaverit ja piilouduin heidän seuraan, en halunnu olla sekunttiakaan yksin. Monet mun lapsuuden kaverit, jotka käytti huivia alkoi vihata minua. Miten saatoin ottaa huivin pois? Se oli ainoo mitä ne jauho. Mentiin mun kavereittenkaan tunnille, meillä oli ruotsin tunti. Jopa meidän opetttaja ei meinannu tunnistaa mua. Mun luokkalaiset ei reagoinut mun huivittomuuteen mitenkään, joka oli ihmeellistä koska oltiin oltu 8 vuotta samalla luokalla. Sinänsä hyvä, koska tiesin sentään sen, että he hyväksyvät minut semmoisena kun oon.  Kaikki välkät vietin koulun vessassa parhaan kaverini kanssa, sillä en halunnut kohtaa ihmisiä enempään.
    Meidän tunteja häirittiin, sillä kokoajan joku tuli ramppaamassa ovella kattomassa onko juorut totta. Siis se että Nimo Samatar ei käytä enään huivia. Pian koitti ruokavälkkä, se oli ihan kauheaa. Kaikki vittuili mulle. ''Nimo omg, miten sä pystyt toho? häpäiset vaan ittes'' yms. Häpäisen itteni sillä että oon oma itteni? En usko. Meijän koulussa oli kosovojoukko, joita vihasin hirveästi. Ne oli just semmosia, jotka luuli olevansa maailman kuninkaita. Ne oli eniten jotka mua kiusas tästä asiasta. Itkin melkein koko päivän, koska oli niin paska olo. Laskin minuutteja, että mun koulupäivä on ohi. Mua piristi pari mun luokkalaista, jotka heitti läppää ''Nimo sun hiukset on kun leijonanharja'' Olin päättänyt vaihtaa koulua ja unohtaa kaikki kusipäät jotka oli halveksinu mua, jonkun tommosen takia. Olin just lähtemässä kotiin, kun Inka Järvelä tuli mua vastaan. Haluun kirjottaa tän tekstin kiitoksena hänelle, sillä tää tyttö sai mut jaksamaan siinä koulussa ja pitämään puoliani. Inka sano mulle '' Nimo hei, älä turhaan huoli. Huomenna ne unohtaa koko huivittomuuden ja keksii jonkun uuden naurunaiheen. Muutenkin näytät hyvältä noin! Arvostan sitä et uskallat tehdä noin''
    Muistan nää sanat niin hyvin. Ihan ku se ois eilinen. Inka sai mut tajuamaan, että sillä ei oo mitään väliä mitä ihmiset aattelee susta kuhan tykkäät itse itsestäsi! Oon ylpee siitä että kuuntelin Inkaa ja pidin puoliani. Sillä en muuten olisi tämmöinen mitä tänä päivänä oon, ja oon onnellinen että tein sen koska se on tehnyt musta vahvan ihmisen. Inka oli minulle sinä päivänä kuin se ''hyvä haltijatar'' Kiitokset kuuluu hänelle! Tänä päivänä mietin tätä päivää taaksepäin ja se saa mut vaan nauramaan näille ihmisille. Miettii, että mitä kaikkee oon elämässäni saavuttanu ja kuinka paljon parempi ihminen musta on tullut. Kun he ovat jääneet sille samalle tasolle. Miettii, että mä opiskelin sitä mun unelma-alaa ja lähen ens vuonna vaihtoon ja ne siivoo koulujen vessoja tai tiskaa koulun keittiössä, joten tää teksti on myös teille jotka silloin kiusasi minua tästä asiasta. So long suckers!
xoxo; Nimo

maanantai 21. marraskuuta 2011

Eilistä et saa kiinni, huomista et pääse pakoon


 Istuin alas, selkä kipeenä. Unelmoin siitä, että joku tulis hieroo mun jumittuneita hartioita. Avasin mun nettipaskat eli fb, blogger jne. Aattelin etten oo pitkään aikaan käyny formspringissä ja päätinpäs mennä kattoo mitä porukka on kyselly. Eräs kysymys iski silmään, jotenkin pisti aattelee asioita. 

 

ikävöitsä jotai ihmistä sun menneisyydest? :-)

 Kysymys kuuluu noin, pisti oikeasti miettimään vähän menneisyyden ihmisiä. Miksi esim en ole heidän kanssa enään tekemisissä, oliko ne kaikki konfliktit tän kaiken arvosta? Mietin elämä on liian lyhyt vihatakseen ihmisiä. Ja ihminen joka lähetti tän kysymyksen saa olla aika imarreltu, koska vastaan sille näin isosti. Kyllä, ikävöin monia ihmisiä menneisyydestäni. Monesti aattelen, että kuinka erilaista elämä ois jos ne ois vielä mun elämässä. Kyllä, välillä toivoisin et ajassa voisi mennä taaksepäin niin tekisin monia asioita eri tavalla, mutta musta tuntuu että jokainen meistä haluaisi tehdä sen. Mutta pitää vaan jatkaa eteenpäin ja jos näitten mun menneisyyden ihmisten on luotu kuulumaan mun elämään, ne jossain vaiheessa tulee takaisin. Ainakin toivoisin niiin.
  Menneisyydestä puheen ollen tässä pari vanhaa kuvaa musta, joo tiedän oon muuttunut aika paljon.


PS; KYSELKÄÄ TOKI MULTA FORMSPRINGISSÄ JOTAIN JÄNNÄÄ TAI MIELTÄ PAINAVAA. http://www.formspring.me/NNNIMO
xoxo; Nimo

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Upsista

   Pakko avautuu yhdestä asiasta. Mulla on yksi ystävä ollaan tunnettu pari vuotta, ollaan aika läheisiä. Tiiän monia asioita siitä, mitä monet ei tiiä. Tätä ystävää voisi kuvailla sanalla ''enkeli''. Älyttömän ihana ihminen, just semmosia kehen harvoin elämässä törmää. Mielelläni vietän tämän kanssa aikaa kahvitellen ja puhuen paskaa. Yleensä perustetaan semmosia pieniä marttakerhoja tän ystävän kanssa ja puhutaan kaikesta maan ja taivaan väliltä.
   Ongelmani tätä ihmistä kohtaan on se, että tää ystävä näkee mut kilpailijana. Tää on ystävyys, ei mikään kilpailu. Yrittää aina olla parempi ku minä yms. Monille voi tässä kohtaan herätä semmonen aate, että ehkä se on vaan minä joka luulee niin, mutta voin jo nyt sanoo EI. En ymmärrä tätä, ku miks pitää olla parempi ku toinen tai omistaa enemmän asioita ku toinen. Tai muutenkaa vertailla itseensä toiseen. Tottakai mäki ihailen monien mun ystävien tekoja ja saavutuksia ja haluisin että mullekki kävisi niin. Mutta en mä nää sitä mitenkää pakko mielteenä. Oon toki ylpee ja onnellinen että edes joku saa kokea jotain niin hyvää. Tää mun ystävä ei anna mun koskaan olla onnellinen tai ei siedä sitä että mulla menis joku asia paremmin. Se näkyy selvästi eleistä, ilmeistä ja tavasta miten se vastaa mulle ku kerron et vaikka tapasin miehen. En muista millo viimeks oisin kuullu tän ystävän suusta ''Nimo oon ylpee susta'' tai ''Nimo rakastan sua'' Tiiän sitä ei pidä hokee, mut luulis että pari vuoden tuntemisen jälkeen, herättäisin jotain tunnetta tässä ihmisessä. Tosin ihmiset on erilaisia ja ei välttämättä näytä niin paljon tunteita tai kokee sen vaikeaksi. Kyllä mä tiiän et oon sille tärkee ja se ei pärjäis ilman mua. Ainakaa osittain. Hirveen ylimieliseltä kuulostaa, mutta totuus sattuu.
  Mua ärsyttää suunnattomasti se tässä ihmisessä, enkä kestä. Ehkä pitäis sanoo sille, muttakun en kehtaa koska se on aika loukkaavaa ainakin mun mielestä. Ehkä se on se miten esitän tän asian sille.
 Onko tää ees ystävyys suhde vai onko se vaan tosi katkera mulle jostain?
xoxo; Nimo

tiistai 15. marraskuuta 2011

Kind to be cruel

   

 Rakas Suvela!
Neljäntoista vuoden jälkeen olen päättänyt antaa sinulle pakit. Olet pettänyt minut pahemman kerran. Vihaan kaikkea mitä edustat, ja kaikki mikä on sisälläsi. Rumat slummitalot, juopot, epämuodostuneet ihmiset, juoruilijat jne. Vihaan sua!

   Niille jotka ei tiedä missä Suvela on(vähä vaikee olla tietämättä), mutta Suvela on Espoon keskuksen lähettyvillä oleva jarruviiva. Anteeksi kielenkäyttöni, mutta en voi kertoa tunteitani Suvelaa kohtaan kiroilematta. Miettikää 14 vuotta, sama kaupunki. En tiiä miten oon kestäny. Aina se sama koulu mitä kaikki tutut ja tuntemattomat käy, se sama nuokku, ostari, kaikki on niin samaa. Ihmisetkin, jotka asu Suvelassa oli niin samanlaisia. Kaikki yritti kaataa samaa muijaa, heittää samaa läppää tai käyttää samaa lätsää. Suvela pitäisi saada palkinto; For being the worst city ever. Se oli kuin Chinatown, Somaliland ja Pakolais ry yhdistettynä. Te voitte vaan kuvitella millanen katastrooffi se oli. En muutenkaan ymmärrä, että miksi kaikki pakolaiset pistetään asumaan samaan kaupunkiin, kun voi ripotella vähän kaikkialle. Vähän niinku suolaa keittoon, ei keitto oo hyvää jos pistää suolakokkareen keskelle keittoa. Vastaus taitaa olla, not in my backjard.
   Asia mitä vihasin eniten on se kaikki tuntee kaikki-meininki, vihasin sitä niin paljon. Säädit jonkunkaa ja kaikki tiesi siitä silmän räpäyksessä. Turvattomuus oli kans ongelma mulle, ei voinu ysin jälkeen kävellä himaan, ku pelotti että joku tulisi kulman takaa ja puukottaisi. En aattelisi tommosta, jos niin ei olisi käynyt. Mutta niin on käynyt jollekkin. Miten voi elää elämänsä turvattomassa alueessa?  Joka toinen päivä sai kuulla, että paikkassa a, on tapettu joku. Vihasin myös sitä, että ihmiset ryhmittäyty ja perusti semmosia ''pienjengejä'' ja luuli olevansa maailman kinggi. Suvelan joka kadun nimi on kirstin, esim kirstinharju tai kirstintie. Miksi näin, kun siellä ei asu yhtäkään Kirstiä. Vois samantien vaihtaa abdinharju, se sopis paremmin.
Voisin listata koko bloggerin täyteen mitä vihaan Suvelassa, mutta ehkä tää jo riittää. Suvela on mulle, kuin paska tahra kartalla, vaikka oon eläny lapsuuteni siellä. Ei mul muuta. 
Rakkaudella;Nimo
ps, Hate it, Love it, Dont give a shit

perjantai 11. marraskuuta 2011

Papa don't preach

  Isäinpäivä lähestyy, kaikki panikoi mitä ostan isille tai teenkö millasen kortin. Se on tosi hienoo, että jaksaa muistaa isää ja hemmottelee sitä edes yhtenä päivänä. Mun mielestä se pitäis kyl olla niin joka päivä, isät on rikkaus jota jokainen ei välttämättä omista.
   Esimerkiksi, olin päiväkodissa yks päivä ja siel oli yksi lapsi joka innoissaan teki korttia papalleen. Sitten menin kysäsemään miksi se ei tee isälle? Tiiän oli tyhmää, aatella et isyys on iha itsestäänselvyys. Tää lapsi katto mua suoraan silmiin ja vastasi itsevarmasti ja epäröimättä ''ei mulla ole isää'' Hämmästyin ja kadutti, että kehtasin kysästä. Tää lapsi vaikutti ihan siltä että ei sitä kiinnosta isät ku sillä on pappa. Tosi hienoa, että sillä on edes joku. Tää asia jäi häiritsee mua ja iltapäivällä kysäsin työpaikkaohjaajaltani asiasta. Hän kertoi, että lapsi on keinohedelmöityksellä tehty. Kauheeta, miettikää ettei ikinä saa tietää minkä näköinen isäsi on tai millainen isänpuoleinen suku on. Kävelee kadulla ja yrittää arpoo että kuka isäni on? Dont get me wrong, tiiän että elämässä pärjää kunhan on oikeanlainen tukiverkko. Monet kasvaa ilman isää, joten oikeesti arvostakaa teidän isiänne.
   Sitten toinen lapsi tuli kysymään multa miksi minä en tee iskälleni korttia. Meinasin sanoa koska isäni on kusipää, mutta tajusin ettei lapselle voi sanoa niin. Heitin hatusta jonkun tekosyyn, mutta oikeasti mun isä on kusipää. Kunnioitan sitä ihan sikana, mutta se on tehny mulle mun elämän aikana niin paljon kaikkee paskaa, että en edes ymmärrä miksi välillä kunnioitan sitä. En ala avautuu teille mitä kaikkea on käynyt, vaikka varmasti heräs mielenkiinto. Sanotaan, että ei se oo ansainnu isänpäiväkorttia. Välillä kyllä toivoisin, että minulla olisi ihan tavallinen isä joka kattoisi futista ja olisi rento, mutta ei sitä kaikkee voi saada. Oon tyytyväinen elämääni tämmösenä ku se on, enkä semmosena mitä haluisin sen olevan.
   Mulla on monia ystäviä, jotka on avioerolapsia. Sanotaan, että avioerolapset pärjää elämässä paremmin. Itsehän olen yksi niistä, joten nyt tiiätte miksi oon niin viisas. Phyyy. On niitä lapsia jotka joutuu menee isiltä äitille ihanku heittelis jotain palloa. Mutta avioerolapset olkaa iloisia, että teillä on molemmat osapuolet teidän elämässänne. Isät ovat ikuisesti veressäsi, geeneissäsi ja mielessäsi, vaikka mitä kävisi. Isät on osa elämääsi ikuisesti, vaikka ei olisi paikallakaan. Mulle ainakin äiti on ollu mulle molemmat, eli äitini on ollu mulle äiti ja isä samaan aikaan. Joten jos joutuisin tehä isänpäivä kortin tekisin sen äitilleni.
   Mun pointti on nyt, että isänpäivä lähestyy. Muistakaa olla kilttejä isille, isäpuolille, papoille ja vaikka papille kunhan muistatte olla edes yhden päivän mukavia niille jotka ovat sinun elämässäsi ''se isi''.
xoxo; Nimo

torstai 10. marraskuuta 2011

Pää lyö tyhjää


     Oon ollu kolme tuntia koneella, miettiny mistä kirjotan. Sit kelasin mitä välii mistä kirjotan, kunhan kirjotan. Varotan jo nytten tää teksti sisältää paljon turhia asioita.
    Puhelin soi, en jaksanu vastata, katoin vaan vierestä kun se vilkkuu kuin viimeistä päivää. Vihdoin raahauduin kattomaan kuka soittaa. Siellä oli se idiootti, täyskusipää jätkä. En jaksa mainita nimeä, mutta varmasti henkilö tunnistaa itse itsensä. Aattelin että pakko vastata, entä jos on jotain tärkeetä. Joo, noi on vaan tekosyitä, halusin vaan puhuu sille. Tää jätkä selittää ja selittää ja selittää sen päivästä, just semmosta juttua joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ei kiinnostanu koko jätkä yhtään, vaikka oikeesti tykkään siitä ihan sikana. En vaa jaksanu sen ylimielisyyttä ja sen vitun kuivia läppiä.
   Sitten se kysyy mua ulos, mietin ja aattelin ''what the hell, ei mul oo parempaakaan tekemistä''. Puhelu loppuu ja jätkä on jo tulossa meille päin. Panikoin kun en tiedä mitä laittaa päälle, mutta laitan vaan jotain. Lähden kotoa ja törmään siihen jo meidän rapussa. Hän kattoo mua suoraan silmiin ja hymyilee. Katon sitä ja tuntuu ihan kuin hän olisi rumentunu viime näkemästä. Kai se on vaan se kun hän on ollut mulle niin kusipää, niin näkee ihmisen eri tavalla.
    Hän selittää kaikkee turhaa ja nauran, vaikka ei ees ollu hauska juttu. Mennään tupakalle ja tuijotetaan toisiamme vuorotellen pitkään. Oli kuoleman hiljasta, huomaa että jokin ei mätsää. Sitten mä päätin, että oon vaa sille kun kaveri ettei ois niin tylsää. Heitän mun vitun hyvää läppää ja meil alkaa juttu taas toimia. Jätkä selittää mulle että kuinka se ihastu muhun jo sillon ekan kerran kun nähtiin yms paskaa. Sit sen jälkee se selittää et kuin se pyörittää naisia ja kertoo sen taktiikoista. Aattelen ''mitä vittua, ei yhtään ristiriitasempaa jätkää sit löytäny nimo'' Sit se tulee askel kohti mua, kumartuu mua päin. Sillä jätkä on helvetin pitkä. Sit se suutelee mua, tuntu ihan ku oisin hetken jossain toisessa maailmassa. Rainbows and Unicorns- meininkiä, tuntu oikeesti siltä. Sydän hakkas, pyörrytti ja oli hirvee pissahätä samaa aikaa. En ikinä ois uskonu, että toi jätkä vie multa jalat alta taas.
    Oon sinänsä pettyny itteeni, sillä olin just pääsemäs siitä yli ja jatkamas eteenpäin. Mut sitten palaanki samaan pisteeseen. Tiiän, että vaan satutan itteeni tätä menoo. Toi jätkä on maailman kusipäin ja ihanin samaa aikaa. Välillä toivon etten koskaan olisi tutustunu koko ihmiseen. Olisi paljon parempi ilman sitä. I dont do the love shit, tää ei oo yhtään mun tapasta. Tarkottaaks tää, että Nimo Samatar on rakastunu? Vitut, Nimo Samatar ei tuu koskaan rakastumaan.
Päivän kysymys; Miten voi vihata ja tykätä ihmisestä samaa aikaa?
xoxo; Nimo
    

maanantai 7. marraskuuta 2011

May all ur dreams come true

Tuntuu siltä, että kirjotan aina kaikist ankeimpii juttui. Joten nyt päätin kirjottaa jostain ilosesta asiasta. Jokaisella meistä on unelmia ja haluaisi sen toteutuvan. Mun mielestä unelmat on inspiroivia jatkamaan elämää. Mä haluun ainaki saavuttaa mun unelmat.

Joten tässä pieni tai no ei niin pieni lista mun unelmista;

Number Uno; Haluisin jonain päivänä suorittaa asevelvollisuuden. No joo, ei se oo mulle velvollisuus mut miettikää kui siistii ois olla suomen ensimmäinen naisneekeri, joka käy vapaaehtoisesti intin. Ja muutenki se että ku joku rasisti tulee vittuilee sulle niin voit vähän vilauttaa sun sotilaspassii. Vähä menis hiljaseks. Haluisin sen tehä, sitku oon saanu mun opinnot kuntoon. Lupaan teille et jonain päivänä kävelen ylpeänä baretti päässä teijän ohi. Aina ku oon sanonu ihmisille, tästä mun unelmasta, ne on alkanu nauraa ja tokassu etten pysty siihen. Here's the deal, siihen pystyy ihan kuka vaa, kunha on oikeet motiivit. Haluun näyttää kaikille niille jotka epäilee mun kykyä selviytyä. Mut ennen kaikkee teen sen myös ittelleni, en vaan muitten takia. Muutenki se, ku oon syntyny Suomessa, niin haluun kunnioittaa sen verran Suomea, et jos joku Venäjä hyökkää. Isänmaan puolesta aight? Someday!  Okei, myönnän on viel yks syy miks haluun tehä sen. Miettikää ne kaikki kuumat miehet hikisenä juoksemassa. Se ois mulle ku taivas.

Number Dos; Oon aina ollu hyvä näyttelee. Siis muutenkin osaan heittäytyy johonki rooliin iha kybäl, ilman et pokka pettää. Ja yks mun unelmista on alkaa näyttelee salkkareis. Miettikää kui siistii ois, ku suurin piirtein kaikki mun tutut kattoo salkkareit, tai no jos alkaisin näyttelee siin. Varmasti kattois kaikki. En tiiä oisko mun äiti mitenkää ylpee, jos joutuisin jonkun Ismonkaa säätää siin. Muutenki se, että kävelis jossai kampis ja kaikki on sillee ''oks toi se'', sit oon sillee ''yeah, say my name bitch''. Se ois mun mielest niin cool, ku muutenki oon kattonu salkkareit niin kauan ku pystyn muistaa. Oon monesti miettiny et pitäiskö mennä koe-esiintymään, mut aina joku on estelly mua siin. Lupaan teille, et teen sen jossain vaihees ja kerron miten kävi.


Number Tres; Tää mun kolmas unelma on ihan samanlainen mitä monet ihmiset toivoo. Menestystä elämässä tietenkin. Oon aina halunnu olla uranainen, jota ei estele mikään tai kukaan. Sellainen joka pomottaaa ja kaikki nuolee sen persettä. En sinänsä toivo rahaa, koska ei raha tuo onnee. Mut kuitenkin haluun olla varakas, sillai oma talo, pari neekerimuksuu yms. Muutenki ois ihan hyvä löytää joku mies siihen rinnalle, jonka perinnöt sit saisin. Noei, just kidding. Mut siis oikeesti haluun rakastaa jotain ihmistä, en haluu olla erakko katkera ämmä loppuelämäni.

Number Cuatro; Kuten jokainen meistä, rakastan mun äitiä enemmän ku ketään täs maan päällä. En tiiä onko tää mitenkää unelma, mut haluisin sille kaikkea hyvää. Jos voittaisit lotossa mitä tekisit? Monet miettis eka ''ostan pienen kartanon yms''. Mä antaisin jokasen pennin mun äitillä, kiitoksesta siitä mitä kaikkea se on mulle elämäs antanu ja tehny. Mun äiti on just niit semmosii ihmisii, jotka jos käskis mua hyppäämään ikkunasta, tekisin sen. Ei epäilystäkään. Mulla on niin paljon kunnioitusta sille, no ilman sitä en ois tässä. Joten pitää kiittää mun äitii siitäkin!
xoxo; Nimo

lauantai 5. marraskuuta 2011

From this day forward

Love; Is like a flying bird with beautiful wings, u dont even know which bird it is
Mun mielestä toi on niin hyvin sanottu rakkaudesta, ei oikeesti tiedä mitä se sana tarkottaa, mutta tietää ehkä miltä se tuntuu tai näyttää. Monet ei koskaan oo rakastunu tai kokenut mitään semmosta tunne sekamelskaa. Rakkaus on mun mielestä ikuista, jos sä oikeasti rakastat jotain ihmistä, henkilöö se ei tuu koskaan muuttumaan. Tuut aina rakastamaan sitä hautaan asti.
 ''Rakastan sua'' on mun mielestä raiskattu juttu. Monet hokee tätä, ilman syytä tai tarkoitusta. Ja ton kahden sanan merkitys häviää. Mulla on ainaki sillee, etten sano koskaan kellekkään tollee jos en tarkota. Mä voin sanoo ihmiset jota oikeasti rakastan on mun äiti, perhe, Annika ja pari menetettyy ihmistä joita oikeasti rakastin. Muista mä välitän ihan sikana. En tiiä rakastanko? Miehet ei välttämättä ymmärrä että rakastan sua, voi olla tytölle iso juttu. Olin seurustellu mun eksänkaa ehkä kuukauden ja se jauho kokoajan tota. En koskaan sanonu sille takas, kiemurtelin siitä pois. Mun mielestä niin ei pidä sanoo jos ei tarkota. Ja sitä paitsi ei se jätkä ollu mitenkää jalatalta-tyyppinen. En ees pitäny siitä, vihasin sitä(rakas eksä jos luet tätä, älä suutu!). Tosin viha ja rakkaus kulkee käsi kädessä. 
 Hyvä esimerkki rakkaudesta on mun äiti. Se on ollu viisi kertaa naimisissa eri miehenkaa. Se ei oo koskaan rakastanu ketään niistä. Ja monesti se sano ettei tuu koskaan rakastumaan. Pienestä asti se aina kerto mulle kaikkee mitä miesten kanssa ei kannata tehä. Äitini on kuin ekspertti. '' Älä rakasta, vaan nauti'', Oli mun äitin motto. Mun äiti ei oo koskaan rakastanu mut silti se on yks onnellisimmista ihmisistä melkein aina. Herää kysymys. Oks rakkaus ees niin iso juttu? Mun mielestä ei, kunha ite on onnellinen niin kaikki hyvin. Tai sit mulla on vaa joku sukuvika. Sit et jauhetaan ''se oikea'', ei yksin kertasesti voi olla yksi ainut oikea. Fyysisesti, psyykkisesti ja henkisesti ajateltuna ei ihminen kykene löytämään tätä ''oikeaa''. Mun mielestä pitää kiertää kaikki maholliset, että on valinnan varaa. Jos ois vaan yks oikea, ei sul oo aikaa ettii sitä. Ja et muutenkaa tiiä millo se kävelee ohi. Jos on ''se oikea'', miten määrittelee ''sen väärän''?
 Kun pistää googleen sanahakuun ''rakkaus'', tulee sydänsairaudet. Se on totta, että rakkaus on hyvä, mutta erittäin huonokin. Koska jos rakastat jotain ihmistä, teet hänen eteen kaiken etkä ajattele viisaasti tai itseesi. Rakkaus aiheuttaa sydänsuruja, eli sydänsairauksia.
    Mietin monesti, että olisi kiva jos olisi yksi jätkä joka oikeesti sais mut ihan pilviin. Ja oisin ihan sekasin siitä. Mutta en uskalla avaa sydäntäni kellekkään, koska en halua että kukaan mua satuttaa. ''Mitä lähemmäs päästät, sitä kipeempää''. Mulla on yksi ihminen tällä hetkellä, jota voisin ehkä tulevaisuudessa rakastaa, mutta sekin on epätäydellisesti täydellinen. Pelottavaa tommonen, muutenki siinä on niin paljon vikoja. Esim se ei osaa olla yhen tytön mies, joten se on aika pilluhaukka. Se selittää mulle kokoajan, että se oikeesti lopettaa semmosen ja et se oikeesti tykkää musta blaablaablaa. Mutta tiiän ettei se koskaan pysty lopettamaan, miettii et jos aletaan seurustelee niin se heti pettäis mua. En haluu semmost paskaa, joten mielummin annan sille jo nytten kylmää niskaan. Eihän kukaan meistä ole täydellinen, mutta eks ''sen oikeen'' pitäny olla?
  Mun ongelma on kans, etten pysty luottaa miehiin, niin monet miehet on mut pettäny. Isä, eno, veli, serkut... kaikki miehet. Ehkä oon vaan liian ongelma lapsi. But who cares? Ainoot miehet joita rakastan tässä maailmassa on HOMOT. Ne on ihailtavan rohkeita ja ihania. Mun elämänohje/viisaus teille on ''Tyttö ilman poikaystävää on kuin kala ilman polkupyörää''.
xoxo; Nimo

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Womanizer

  Asia mikä häiritsee mua ihan huolella on ihannepainot ja lättämaha. Ärsyttää ihan sikana, että ihmiset pitää sitä kauneuden pääpisteenä. Kylhän sä voit olla lihava ja helvetin kaunis. Miettii Marilyn Monroe. Aivan upee nainen ja kokoa 42. Hän oli niin ihailtava persoona ja muutenkin sen ''i am what i am''-meininki oli ihan sika jees.Nostan hattua. Kun kysyy, oliko Marilyn Monroe lempeä, henkeäsalpaava ja unohtumaton on kuin kysyisi, onko vesi märkää. Hän oli enemmän kuin pelkkä sukupuoli-symboli aikanaansa. Hän oli ja hän on edelleen naisen kauneuden symboli. Mutta musta tuntuu et moni ei ihaile häntä enään? Hän on mun ihannekuva ja mun henkilökohtainen ihanne. Mä en aijo samaistuu johonkin Paris Hiltoniin.
  Katoin tos maanantaina Suomen huippumalli haussa, siinä oli tosi nättejä tyttöjä. Naamasta näki, että ne on suomesta. Aivan upeita ja heti ku ne astu mallitoimistoon. Joka ikiselle tytölle tokaistiin "sinun olisi hyvä laihduttaa pari kiloo" ja muutenkin ne on jo ylilaihoja. Kylkiluut paistaa läpi, hyi. Mun mielest laihuuden ihailu, on ihmisten aiheuttamaan. Ennen vanhaan ihailtiin lihavuutta, sillä orjat oli yli laihoja ja ällöttäviä. Ja rikkailla oli niin paljon ruokaa, että he halusivat näyttää olevansa rikkaita. Tottakai se on hyvä että on terveydellisesti kunnossa, ettei tuu ylimääräisiä sairauksia kuten diabetes. Mutta toi laihuuden ihaileminen alkaa mennä yli.
  Mä opiskelen lähihoitajaks ja mulla on tällä hetkellä menossa päivähoidon työssä oppiminen. Eli oon päiväkodissa työharjottelussa. Ja karuu, että jo päiväkodissa lapset miettii itsestään lihavaksi jos on vähän isompi kokonen. Meidän päiväkodissa on yksi lapsi, joka ei ole lihava mutta ei hirveän laihakaan. Sanotaan, että isot luut. Ja tätä lasta kiusataan tosi paljon päiväkodissa tämän takia. Tämä lapsi on vasta kaksi vuotias. Ja mua alkaa oikeesti itkettää ku ajattele kui karua ja surullista se on. Tottakai oon yrittäny puuttuu siihe ja sitku vielä huomaan, että tää lapsi ei enään syö paljoakaan.
  Ihmiset vaikuttavat negatiivisesti toisiinsa niin paljon. Niin paljon, että mua kuvottaa tää yhteiskunta ja ihmisten ajattelutapa. Nykymuoti sucks ja mallit. Jos saisin sellasen koneen, millä voi hallita ihmisiä ja vaikuttaa niitten ajatteluun. Muuttaisin kaikkien aivokapasiteetti luvut.
   Mikä pakkomieli ihmisillä olla aina parempi ku toiset? Miks pitää olla kauniimpi, sosiaalisempi ja muutenki paras? Ei kukaan meistä voi olla paras kaikessa. Miks pitää lannistaa toista jos se on jossain huonompi. Tää opetetaan jo pienenä lapsille, että näin kuuluu toimia. Mun äiti ainakin aina pakotti mua olemaan koulussa parempi ku naapurinlapsi ja saamaan parempia numeroita. Musta tuntuu et sama on kyse laihuudessa, kokoajan ihaillaan laihempia ja laihempia. "Ahh ihana ku oot niin kaunis ja laiha" mitä helvettiä? Ei se laihuus vaikuta siihen kuinka kaunis oot. Miettii et mitäköhän tapahtuu 100 vuoden päästä, sitten halutaan että mallit on kokoa XXXXXXXXXS.
  Mä voin sanoa rehellisesti, oon lihava. Mutta voin myös sanoa rehellisesti, oon kaunis. En haluu et ihmiset aattelee et ompas ylimielinen. Ja toisaalta mua ei ees kiinnosta mitä ihmiset ajattelee. Kunhan vaan tykkään omasta peilikuvasta? Oks siinä muka jotain pahaa? Sun täytyy rakastaaa ittees semmosena ku oot, eikä semmosena ku haluisit olla! Ei se oo se miltä näytät, mikä näkyy ihmisillä. Vaan se miten kannattelet itseäsi. Mitä itsevarmemmin puhut, seisot ja kävelet, sitä parempana ihmisenä ihmiset sinut näkevät.
Rakkaudella; Nimo