maanantai 16. heinäkuuta 2012

Putkassa istuskellen

Tavallinen sunnuntai. Niinkuin kaikki muutkin. En tosiaan herättyäni tiennyt, että tämä sunnuntai tulee olemaan ikimuistoinen. En tiennyt, että tulen kokemaan jotain mikä saa mut ajattelemaan tätä maailmaa ihan eri tavalla. Sinänsä olen ihan iloinen, että asia tapahtui just mulle. Se kasvatti mua sekä sisältä, että ulkoa. Opin sen, että välillä olisi vaan hyvä pitää se turpa kiinni. Mut hei virheistä oppii tai ainakin niin ne väittää. Sanon aina kaikille ihmisille, että olkaa omia itseänne, mutta jos se sun oma itsesyytesi tarkoittaa sitä, että saat itsesi ongelmiin niin ole vaikka joku muu. Mä tein virheen, mä soitin suutani virkavallalle. Ne jotka ajattelee, että olen tarttunut huuliharppuun ja alkanut soittamaan. Niin kutakuinkin jotain sinne päin. Oon tosi hyvä oikeasti puhumaan, ja tosiaan osaan satuttaa ihmisiä vain sanoillani. Se saattaa olla hyvä juttu välillä, mutta tässä tilanteessa ei ollut.
 Havahduin siinä vaiheessa, kun olin jo käsiraudoissa ja minut työnnettiin huoneeseen jossa ei ollut ikkunaa. Neljä seinää, ja yhdessä niissä oli reikä. Jonkinlainen pisuaari, mutta ei mikään luksusluokan huusholli. Havahduin siinä vaiheessa, kun metalliovi takanani pamahti kiinni. Täällä sitä sitten ollaan. Putkassa. Tästä on aina vain puhuttu, mutta en ollut itse koskaan ollut siellä. Heti sisääntullessani teki mieli avata ikkuna tuulettaakseni huonetta. Mutta tyhmä minä, eihän putkassa ole ikkunaa. Olin betoniseinien ympäröimänä. Jos olisin karjunu täyttä kurkkuani, niin varmasti edes viereinen sellikaveri ei olisi kuullut sitä huutoa. Seinät oli nimittäin sen verran paksuhkoa. Tämän kokemuksen jälkeen olen alkanut myös arvostaa raitista ilmaa. Sillä putkassa ei haissu muu kuin viikkoja vanha paska. Musta tuli hetkessä jonkinlainen bakteerifriikki, ja tunsin kuinka ilmassa lenteli kakkabakteereja. Yritin hakkaa seiniä, jotta joku tulisi hakemaan minut pois. Ei auttanut. Toivoin vain, että äiti tulisi hakemaan minut mahdollisimman pian. Tai edes joku, tämä paikka ei ollut yhtään semmoinen mitä olin kuvitellut. Vaikka on heinäkuu, niin voin sanoa, että putkassa ei ole minkäänlaista lämmitystä. Jäätävän kylmää. Ajattelin vain, että kun pääsen kotiin mä pussaan mun huoneen pattereita. Kuulin kuinka vatsani mörisi viimeisiään. Aloin unelmoida siitä pahasta kanakeitosta josta olin äidille valittanut. Ruoka, ihan missä muodossa vaan olisi kelvannut.
 Istuin alas keltaseen patjaan, joka oli tahmanen ja kova. Aloin arvostaa jenkkisänkyäni tuhat kertaa enemmän, kun makasin 7 tuntia kovan patjan päällä. Tunsin kuinka niin sanottu hyvä ryhti ja selkä kärsi siitä tuskasta jonka vietin siinä lattialla makoillen. Multa oltiin jo otettu kaikki puhelimet yms, jolla olisin voinut soittaa ajan kuluksi kavereilleni. Aloin arvostaa kavereitteni seuraa enemmän. Kuinka onnekas saankaan olla, kun saan lörpötellä heidän kanssa tuntikausia? Siellä mä olin yksin lukittuna. Hiljaisuus. Hiljaisuus on asia, jota vihasin eniten putkassa oloni aikana. Ei kuulunut mitään. Ei muuta kun omia ajatuksia. Kuinka tyhmä saatoinkaan olla, että olen joutunut tänne? En ollut ikinä ajatellut, että elämä voi olla niin karua. Tupakoiva minä, seitsemän tuntia lukittuna. Ei hyvä yhdistelmä.
 Mä muistan kun aikoinaan kaverit kertoi, kuinka ryyppyreissun jälkeen he olivat heränneet putkasta? Pidin sitä siistinä, ja toivoin että jonain päivänä minäkin voisin kokea saman. Ehkä ainoa mun toivomus joka on toteutunut. Nyt kun olen ollut siellä, niin teen kaikkeni, että en sinne joudu uudestaan. Ei enää ikinä. Mä olen sinänsä ylpeä, että olen päätynyt sinne, sillä nyt mä osaan arvostaa kaikkea mitä mulla on ympärilläni. Kuinka saatoinkaan olla niin naiivi kaikelle mitä mulla oli ympärilläni. Kuinka kaikki oli niin yhdentekevää. Kuinka hemmoteltu mun elämä oikeasti oli. Nyt mä voin sanoa ylpeänä, että olen kuin uudelleen syntynyt. Mä lupaan tästä edes, että pidän turpani kiinni välillä. En aina.
xoxo: Nimo

torstai 5. heinäkuuta 2012

Liian lyhyet shortsit

Tuun töistä, puoli kuolleena. Kävelen dösärille yksi silmä auki. Oon kahdeksan tuntia seissyt, ja kysellyt vähän väliä, miten voisin auttaa. Ulkona asteita +24, ja istun sisällä. Katson kuinka ikkunasta näkee monia nuoria puistossa nauttimassa auringosta. Miksi mun pitää tehdä töitä? Kun muut vain nauttivat auringosta. Eniten mun työssä ärsyttää se, että mun täytyy pitää työasua, joka koostuu pitkähihasesta ja valkosista housuista. Olin ottanut kotoa mukaan shortsit, jotta voin lähteä kaverini kanssa suoraan töistä rannalle. Kello lyö neljä ja hyvästelen työkaverit.
 Suuntaan dösärille ja istun alas. Enää 10 minuuttia niin pitäisi bussi tulla. Kuten kaikki tietää bussipysäkkien penkit on aika pieniä, mutta laskin viereen ison laukkuni. Jossa oli kaikki rantatavarani, pyyhe ja muut turhat kamat. Huomaan kuinka vanha nainen tulee dösärille myös. Huomaan, että hänkin on aika väsynyt ja arvostaisi varmasti jos pääsisi istumaan. Siirrän laukkuni ja samalla nousen itsekkin, koska penkille ei mahdu kahta. Samalla kun nousen ja sanon, ''Olkaa hyvä'' Nainen tiuskaisee, pukisit tyttö päälle.
 Katson itseeni ylös alas. Päälläni on bikinit, ja tavallinen sininen toppi. Tajusin, että hän tarkoitti shortsiani. Shortsit on siis melko pitkät, ainakin mun mielestä. Tavalliset farkkushortsit, mitä nyt kadulla näkee joka päivä. Pyörittelen silmiäni, ja poistun vähän kauemmas kiroamaan. En ole ikinä tajunnut tätä asiaa. Puolet vuodesta kärsitään talvesta, ja kerrospukeutumisesta, mutta kun kesä tulee ja aurinkokin saattaa vilahtaa niin ei saisi pukea shortseja. Yksikään ihminen ei osaa määritellä liian lyhyitä shortseja, koska asiasta voi olla montaa eri mieltä. Tiedän, että äitini mielestä jos shortsit ei ole polviin, ne ovat liian lyhyet. Mulle riittää, että tunnen oloni mukavaksi ja paikat ei näy. Eikö se ole kumminkin tärkeintä?
 En todellakaan usko, että olen ainoa jolle on valitettu tänä kesänä samasta aiheesta. Kuinka alennan itseäni, kun kuljen kaupunkia pitkin ''liian'' lyhyillä shortseilla? Kuinka minun pitäisi laittaa lisää vaatetta päälle? Sen olen oppinut Suomen säästä, että kun aurinko paistaa niin siitä kannattaa täysillä nauttia. Mua ärsyttää ihan hirveesti, että kun lähden aamulla töihin äitini tiuskasee, ''Mieti mitä nuo papat ulkona ajattelevat kun kävelet ohi'' Musta tuntuu, että kukaan ei ikinä tule tajuamaan mua, kun aina sanon, että en välitä mitä ihmiset sanoo musta. Oikeasti tarkoitan sitä, koska mä elän vain ja ainoastaan itseäni varten. Käytän shortseja jos haluan, ja tulen käyttämään jos haluan. Jos joku viiskymppinen pappa saa erektion kun kävelen ohi shortseissa, niin sitten saa. En mä sille voi mitään, että hän on niin sairas, että kattelee pikku tyttöjä. En oikeasti ymmärrä. Kumminkin oon tyttö, jonka pitäisi käyttää huntua ja hametta yms. En vaan ymmärrä, miksi ei saisi pukea mitä haluaa?
 Enkä todellakaan sano, että shortseja voi pukea ihan minne vaan. Jos olen menossa töihin, niin kyllä mä pukeudun asiallisesti. Jos olen menossa kaverin kanssa rannalle, niin mun mielestä mulla on oikeus laittaa kevyemmät vaatteet. Jos lähden terassille ystävieni kanssa, mun mielestä mulla on oikeus laittaa mun lempikesämekon, joka voi jonkun mielestä olla aivan liian lyhyt. Mun mielestä se on joka miehen oikeus, päättää mitä pukee päälle. Joten ihan oikeasti rakkaat vanhemmat rouvat joilla ei ole muuta tekemistä, kun valittaa mulle siitä kun yhtenä vuoden aikana nuoret tytöt näyttävät liikaa ihoa. Niin, voisit vähän mennä itseesi. Jos olisit samanikäinen niin olisit samanlainen. Ajat muuttuu, ja tämä on nyky-aikaa. Like it, or not.
xoxo: Nimo

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Baarit on luusereille

Syntymäpäivät. Hoh, olipas sooloilua. Ei siitä sen enempää. Asia mistä haluun taas kerran kirjottaa, niin kuin aina on pojat. Mulla oli syntymäpäivät, täytin seitsemäntoista. Kaikki, jotka mun blogia lukee tietää sen varmasti. Tottakai, mun synttäreitä täytyy juhlia. Keräsin joukon kavereita yhteen, ja suuntasimme Helsingin yöelämään. Varmasti kaikki tietää, että olen ala-ikäinen. Kyllä, minä Nimo Samatar 17-vuotias olin baarissa. Nyt kaikki vihaiset ihmiset voi ajatella, että tein elämäni pahimman synnin ja minut pitäisi polttaa roviolla. Toiset taas ajattelee, siistiä miten? Anna mä kerron. Kävelin sisään. Niin kuin kaikki muut ihmiset tekee.
 Elämäni ensimmäistä kertaa olin baarissa, ja ei tuntunut yhtään mitenkään erityisen siistiltä. Musta tuntu jotenkin pahalta, että oon jossain paikassa missä en saisi olla. Musta tuntu pahalta, kun baarimikko toivotti mulle hyvät synttärit, ja anto mulle alennusta. Musta tuntu pahalta, koska mulla on omatunto. Ei se ollut oikein mitä tein. Enkä tosissaan nyt ajattele kerskua asiasta, enkä ajattele että olen mitenkään maailman kovin mimmi. Niin kuin moni mun kaveri sanoo, kun kerron että olin baarissa.
 Kävelin sisään. Tuntu siltä, kun olisin hypännyt ajassa taaksepäin ja kävellyt suoraan kakkosluokan diskoon. Ihmiset tanssii ja juo. Tosin se juotava ei ole parin euron mehukatti. Kumminkin sama ajatus. Meno oli katossa, kirjaimellisesti. Porukka tanssi pöytien päällä, toiset kiehnäsi kulmissa. Musta tuntu jotenkin, että en kuulu tänne. Vähän niin kuin pistää kalan aavikolle, ei se kuulu sinne. Kävelin suoraan tiskille, ja tilasin juotavaa. Sillä aikaa, kaverit häippäsivät puuteroimaan neniänsä. Koska olen tummaihoinen ja en käytä puuteria niin en mennyt mukaan. Ehdin olla 3 minuuttia sisällä, kun ensimmäinen niin sanottu iskurepliikki tuli. ''Mites noin eksoottinen nainen on eksynyt tänne'', kuta kuinkin tolleen meni. Jos mulla olisi ollut laukku, niinkun vanhoihin aikoihin olisin lyönyt häntä sillä. Eksoottinen, vittu mä en oo mikään hedelmä. Voiko olla tyhmempää iskurepliikkiä?
 No, asia meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ystäväni tulevat takaisin, ja menemme istumaan. Joku poika tulee pyytämään mua tanssimaan. Refleksinä sanon, ''Ai minä vai?'' Hän alkaa nauramaan, ja sanoo, ''Ei kun toi tuoli sun alla'' Kertokaa mulle mistä mä tiedän, että tää poika puhu mulle. Istun viiden kaverini keskellä, ja kommentti olisi voinut kohdistuu kenelle vaan. Olisi tehnyt mieli antaa se tuoli mun alta, ja olla sillee ''Tossa olkaa hyvä'' Oon kuullut baareista kaikkea, mutta en tiennyt, että otsassani oli kyltti jossa luki '' Iske mua'' Ihan sika ärsyttävää, koska mä olisin halunnu pitää tyttöjen iltaa. Olla mun kavereiden kanssa, tanssia ja pitää hauskaa. Eikä olla hirveessä ahdingossa kokoajan. Törkeintä on se, kun läpsitään perseelle, kun kävelet ohi.
 Ihmettelen, mihin kaikkien samassa baarissa olevien poikien käytöstavat hävisivät? Et sä voi olettaa, että koska sulla on kravaatti kaulassa ja sanot mua eksoottiseksi niin lähen sun mukaan. Tosta noin vaan, ihan kuin ostaisit kurkun kaupasta. Paitsi, että olen hedelmä ja mua ei saa rahalla. En ymmärrä baareja. Ehkä sit kun saan ikää, niin tajuan paremmin.
xoxo: Nimo