perjantai 27. tammikuuta 2012

Presidenttivaalit 2012

   Oon saanut tässä paljon palautetta, että miksi en oo tehnyt postauksen vaaleista. Just siksi, koska en haluisi ottaa kantaa asiaan tai vaikuttaa mitenkään siihen ketä ihmiset äänestää. Mutta koska näköjään monia kiinnostaa mitä mieltä olen. Niin päätin heittää tähän pari pientä mun ajatusta asiasta. Tosiaan nyt on presidenttivaalit käynnissä ja mua ärsyttää ihan sikana etten pääse äänestämään. Nuoresta iästä huolimatta olen ollut alusta asti Pekka Haaviston kannalla. Sillä Suomi kaipaa mun mielestä vaihtelua ja se olisi mielenkiintoista että millaista tästä tulisi jos Pekka olisi johdossa. Tosin presidentti ei niin isosti vaikuta Suomessa asioihin, mutta silti tärkeä osa Suomea.
   Miksi Pekka mielummin kuin Sauli? Perustelen oman kantani siihen, koska Sauli on niin ''porvari'' Turhaan lähteä kiistämään asiaa, mutta niin se on. Ja yleensä jos on ''porvari'' niin on vaikeeta ajatella, niitä tavallisia tallaajia. Mun mielestä Pekka osaa hyvin ajatella jokaista sukupuolta ja jokaisen meidän oikeuksia. Tasa-arvo on tärkeä asia muistaa, sillä meidän kaikkien pitää vetää samaa köyttä että selviämme velka-kriisistä tai muista vastoinkäymisistä. Mun mielestä Sauli taas edustaa sitä, että köyhät on köyhiä ja rikkaat rikkaita ja se on aika huono juttu, sillä jokainen meistä on alottanut siitä että köyhyydestä ja tähdännyt ylöspäin. En halua mitenkään kääntää selkää ja sanoa että Sauli on huono mies. Sauli on asiallinen ja erittäin herrasmies ja myös se että hän on ollut eduskunnan puheenjohtaja näyttää minulle sen että Sauli osaa johtaa laumaa.
   Eilen bussissa istui vieressäni kaksi tyttöä, jotka keskusteli vaaleista. Toinen haukkui Pekkaa maasta taivaaseen, vain ja ainoastaan siitä koska hän on homo. Ei homoudessa ole mitään pahaa, mutta miksi homo ei voisi olla presidentti. Jos Halonenkin oli lesbo ja kulissisuhteellaan johti Suomea mainiosti, niin miksi homo ei pystyisi samaan taikka vielä parempaan? Mun mielestä se että Pekka kuuluu vähemmistöön sekä puoleensa kannalta ja suuntautuneisuudellaan kertoo sen että hän on mies, joka tosiaan osaa pötkiä pitkälle. Hän tosiaan osaa ajatella pinnankin alta ja mun mielestä se olisi hyvä lyönti etu Suomelle.
   Toinen asia mikä minua huolestuttaa siinä että jos Saulista tulee presidentti on se, että Sauli kannattaa Natoon liittymistä ja minä taas olen sitä mieltä, että Suomen ei todellakaan pitäisi liittyä Natoon. Ei se olisi kiva kun lapsesi kävelevät kouluun niin tulee vastaan afganistanilaisia sotilaita. Eu-kriisi voi vaikuttaa siihen että monet näkevät Naton hyvänä asiana, mutta kun se ei ole. Suomi ei pärjää Natossa, velkojen ja muitten syitten takia. Mammani äänesti Paavo Lipposta, mammani on aina ollut sdp:n oma lapsi. Sen takia mammani kasvatti minusta Sdp tytön, ja koska Sauli lykkäsi suurimman osan Paavon ajamat asiat ja toimii täysin vasta kohtaisesti, niin sen takia myös äänestäisin Pekkaa.
   Jokainen meistä saa äänestää ihan ketä haluaa tai saa olla äänestämättä jos haluaa, se on yksinkertaisesti fakta. Mutta minä  16 vuotias Nimo Samatar äänestäisin ehdottamasti Pekka Haavistoa jos olisin täysi-ikäinen.
xoxo: Nimo

7 kommenttia:

  1. Wau silloin kun kirjoitit Timo Soinista ajattelin että olet hemmoteltu pieni kakara joka ei tiedä mistään mitään. Nytten kun luen tämän tekstin huomaan että kuinka väärässä olin ja kuinka tietäväinen olet politiikasta. Hienoa että kirjoitit ja vakuutit minut osaamisistasi. Se mitä sanoit Pekka Haavistosta on täysin totta ja äänestän varmasti häntä. En vaan sen takia että sinä olet tätä mieltä vaan sen takia että olen kanssasi täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista
  2. Yeah, Demari forever(: Mennääks sonja ottaa tommoset tatskat (:

    VastaaPoista
  3. maahanmuuttajilla plussaa tääkin että puoliso on maahanmuuttaja niin Pekka varmaan loistaisi tässäkin kun on tietoa niin läheltä ja omakohtaisesti, maahanmuutto nyt kuitenkin puhuttaa.
    Pakko sanoa vielä että jotkut kohat oli vähän... Etenkin Halosen "lesbous" =DD

    VastaaPoista
  4. Niimpä, yksinkertasesti Pekka Haavisto on parempi kuin Sauli Niinisto presidentin tyossä, sillä kuitenkin Pekka on niin tunnettu maailmalla. No siis en oo varma Halosen lesboudesta, kun kukaan meistä ei voi lyyä sitä lukkoon paitsi Halonen. Mutta näin on puhuttu että hän olisi, koska Tarja on ollut kuitenkin setan puheenjohtaja.

    VastaaPoista
  5. Ja jos huomasit niin painotan tossa mun tekstissä sanaa JOS tarja oli..

    VastaaPoista
  6. MIHIN MENI MEIDÄN SUOMEN PERUSARVOT,PERUSTETAAN PERHE,TEHDÄÄN LAPSIA,TEHDÄÄN TÖITÄ,TOTEUTETAAN TOIVEITA.MIHIN ON MENTY 0-0
    1-1 RAHAA TILILLE OLEMALLA.

    VastaaPoista