perjantai 15. maaliskuuta 2013

Välillä toivon olevani suomalainen

Istuin junassa pahimpana ruuhka aikana painava koululaukku olalla. Huomasin, että on yksi vapaapaikka, jolloin lähdin kävelemään kohti istumapaikkaa. Huomasin että siinä istui vanha rouva, jolla oli ainoalla istumapaikalla ruokakassi. Seisoin siinä vieressä jotta hän tajuisi siirtää ruokakassinsa lattialle tai syliin. Nainen tuijotti ikkunasta ulos, jolloin köhähdin jotta hän huomaisi olemassa oloni ja junan olevan täpöten täynnä. Mutta hän ei edes vilkaissut minua päin vaikkakin huomasi että olen siinä. Jolloin minä vain itsekkäästi sanoin ''Anteeksi, pääsiskö tähän istumaan'' Nainen katsoi minua ylös alas ja huohahti ja otti kassinsa pois penkiltä. Istuin alas ja rupesin popittamaan puhelimeni soittolistaa, jolloin huomasin että nainen piti nenästään kiinni ja yritti mennä kauemmas minusta. Mietin, että mitäs helvettiä, jolloin tämä nainen vastasi puhelimeen ja kuulin lauseen ''..kamalaa kun tulee jotain neekereitä junassa istumaan viereen'' Mä oon jo tottunut, että jotkut ihmiset käyttäytyy mua kohtaan tolla lailla. Mutta välillä tuntuu niin pahalta, että toivoisin olevan suomalainen. Mä en ole kuitenkaan niitä ihmisiä, jotka leimaa jokaista suomalaista rasistiksi tai käyttää rasistimia muutenkaan paljon huulillani.
 Tän jälkeen rupesin miettimään kaikkia tilanteita joissa ihmiset on kohdellu mua väärin ihan vaan sen takia, koska satun olemaan väärän värinen tai niin ne ainakin väittää. Muistan kun olin 8-vuotias ja leikittiin mun pikkusiskon kanssa takapihan hiekkalaatikolla johon kaikki taloyhtiön parvekkeet osottivat. Perjantai-ilta ja oletan, että ns. suomalaisten ryyppypäivä. Rakennettiin siskoni kanssa maailman hienointa hiekkalinnaa joissa ympäröi hautavallit joihin käytiin hakemassa lähimmäisestä lätäköstä vettä ja kuviteltiin sinne kaikki krokotiilit ja liskot. Kunnes kuulin, että jossain parvekkeella oli jonkun sortin juhlat. Ihmiset huuteli jotain tosi kova äänisesti, mutta jatkoimme leikkiä 3-vuotiaan pikkusiskoni kanssa niinkuin tavalliset suomalaiset lapsetkin. Kunnes joku humalainen mies huuteli meitä neekereiksi, äiti oli opettanut, ettei pidä välittää tai antaa minkäänlaista huomiota. Yht äkkiä hiekkalinnaamme räjähti karjalan kaljapullo, ja kahden tunnin rakentaminen meni ihan pieleen. Katsoin takasin siihen parvekkeella missä oli paljon suomalaisia miehiä, jotka nauroivat meille ja kyselivät ''Hei osuitko sillä pullolla siihen neekerilapseen'' ja jatkoivat naureskelua. 
 Nopeasti tartuin itkevän pikkusiskon kädestä kiinni ja mentiin takasin kotiin, jolloin äiti kysyi että miksi lopetimme leikit kesken niin aikasin ja miksi pikkusiskoni itkee. Pikkusisko oli alkamassa kertomaan, jolloin kuiskasin hänet olemaan hiljaa. Ikinä en äitille kertonut, että mitä oikeasti oli tapahtunut. Jo silloin ymmärsin ja luulin että minua ja minun pikkusiskoa ei haluttu tähän maahan, mutta uskoin kovasti siihen että me kaikki olemme täällä tarkoituksella. Jatkoin elämää hymyillen, läpi jokaisen rasistisen kommentin. Mutta nyt mä ihmettelen, kun vuosi on 2013, että miten aika on kulunut, mutta silti ihmiset ovat samanlaisia? Toivon kovasti, että jonain ihmiset näkevät mun värin läpi olevan tavallisen tytön. Toivon myös, että ihmiset rupeavat arvostamaan toisiaan vaikka olisi minkä värinen taikka minkä maalainen. Toivon kans, että kukaan ulkomaalaislapsi ei kokisi samaa mitä me mun pikkusiskon kanssa koettiin niin pieninä. Mutta mun toiveet ei kumminkaan ikinä toteudu.
xoxo: Nimo

40 kommenttia:

  1. Hömpsönpöö. Hughug. <3 En jaksa lukea tätä nyt kun ei ole aikaa. Olet silti raksutin.

    VastaaPoista
  2. Ei jumalauta, mistä noita idiootteja sikiää :'<

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä oot just ihana! Sulla on ihana persoona ja oot kaunis. Älä välitä tuommosista kommenteista, kuulut ihan samalla tapaa tänne kun kaikki muutkin. Suomalaiset on välillä vaan niin ahdasmielisiä että ei mitään rajaa..

    VastaaPoista
  4. Siiis huhh huh kuka kehtaa edes sanoa noin :o Tuntuu että melkein kaikki vanhat ihmiset, juurikin vanhat naiset on niitä ahdasmielisiä.. Oon samaa mieltä edellisen kommentoijan kans ja tsemiä! :-)

    VastaaPoista
  5. mä en ymmärrä miten _kukaan_, varsinkaan aikuinen ihminen voi käyttäytyä noin. tosin, kyl mäki yrittäisin buustaa mun itsetuntoo kaikin tavoin jos olisin syntyny tollaseks ihmisperseeks. älä ikinä välitä tollasista nimo, oot ihana olit sä ruskee tai valkonen tai vittu vihreä♥

    VastaaPoista
  6. Eikä! :---( En kestä, et Suomessa on vieläkin todella paljon suvaitsemattomia ihmisiä vaiks tosiaan on jo vuosi 2013... Mut älä ota kenenkään haukkuja tosissaan, oot ihan mielettömän ihana ja positiivinen ihminen!!:)

    VastaaPoista
  7. Älä todellakaan kuuntele niitä rasistipaskoja. Oot ihana just tollasena!

    VastaaPoista
  8. Käytätkö parfyymejä - Jos kyllä, niin olisiko tämä ollut syy nenästä pitelemiseen?

    Suomalaiset ainakin minun havaintoni mukaan katselevat aina ikkunasta ulos, ehkä vanha ihminen ei huomannut sinua, tai jaksanut vaivautua, joten aina pitää suoraan kohteliaasti mennä asiaan ja kysyä rohkeasti.

    Olisit myös ihan hyvin voinut koittaa seistä, jospa junassa olisi ollut vanhempia ihmisiäkin?

    Rasismia tuskin esiintyy tällä vuosikymmenellä, ja teet teksissäsi pahan virheen: yleistät salakavalasti suomalaiset rasisteiksi

    Myös moni ulkomaalainen saattaa ajatella rasismia kokoajan, jolloin eri tilanteita tulkitaan väärin rasistisiksi, eli syntyy väärinkäsityksiä, vrt. pitkään kiusattu ja haukuttu pelkää muiden katseita.

    Huomasin ongelman, ja tajusin sen, mutta yleistyksiin ei kannata sortua. Ja valittaa aina voi, mutta todellisuudessa Suomessa on paljon paremmat olot, kuin monissa muissa Euroopan maissa, missä esiintyy enemmän radikaalimpia rasisteja.

    Erilaisia ihmisiä löytyy aina, onhan meitä Suomessakin 5 miljoonaa ja maailmassa 7 miljardia. Eri mielipiteitä ja näkökulmia pitäisi koittaa ymmärtää; miksi he ajattelevat näin. Ja kehittää omaa ajattelutapaa.

    Toivotan onnea elämään, uskon, että suomalaiset näkevät sinut suomalaisena. Jos et viihdy, vertaisin tilannetta koulukiusaamiseen, jossa kiusattu vaihtaa koulua. Näin minä tekisin sijassasi, jos siis en viihtyisi.

    PS: (En ole rasisti, vaikka ajattelin tekstissäni kriittisesti. Tämä nyt piti vain mainita, koska osa mieltää kriittisen ajattelun rasistiseksi. Ajattelen siis kriittisesti aina mitä tahansa lukiessani.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En siis käytä mitään vahvoja parfyymejä, joten en tiedä miksi tämä nainen piteli nenästään. Ja ymmärrän pointtisi asiassa, mutta toikaan sun ajattelutapa ei mun mielestä ole oikein. Loppuuko sun mielestä koulukiusaaminen vaihtamalla koulua yleensä? Enkä mä mun tietääkseni tässä yhtään yrittänyt suurennella tai yleistää kaikkia suomalaisia rasisteiksi. Ei ainakaan ollut tarkoitus. Mä vaan rehellisesti kerroin mun kokemuksista, joissa ihan selkeesti olisi toimittu eri tavalla jos olisin valkoinen. Kyllä, olisin voinut seistä, mutta pitkän koulupäivän jälkeen ja painavan laukun takia ja pitkän edessä olevan junamatkan takia olisin halunnut istua.
      Ja turha lähtee edes puhumaan siitä että vanhempia ihmisiä annetaan istua ja nuoret seisoo. Sillä mun kokemuksien mukaan harva nuorista niin tekee. Vaikka itse olen niin hyvä ihminen että kyllä mielellään luovutan paikkani jollekkin vanhemmalle ihmiselle.
      Arvostan kritiikkisi, mutta edelleenkin mielipiteitä on vaikka minkälaisia. Enkä ole missään vaiheessa sanonut etten viihtyisi tässä maassa. Joten ei kannata ottaa kaikkia kirjotuksia niin negatiivisesti vastaan.

      Poista
    2. tai sitte ihan suoraan vaa ilman kiertelyjä ja kaarteluja vois tunnustaa että todella moni suomalainen on rasistinen tai henkilö joka ei pidä ulkomaalaistaustaisita ihmisistä. Ei ihon väri kenestäkään huonompaa tee?

      Poista
    3. Ensimmäinen anonyymi, eikö mielestäsi neekeriksi kutsuminen ole rasistista? Etkö oikeasti nähnyt junatapauksessa mitään, mikä saattaisi olla kirjoittajaa kohtaan loukkaavaa ja ajattelematonta? Jos et, se on minusta aika pelottavaa.

      Miten voit edes väittää, että "Rasismia tuskin esiintyy tällä vuosikymmenellä"? Millä perusteella? Eivätkö nämä kaksi tapausta juuri kuvaa inhottavimmillaan arkipäivän rasismia?

      Mielestäni kirjoittaja ei todellakaan yrittänyt yleistää kaikkia suomalaisia rasisteiksi, vaan nimenomaan korosti sitä ettei halua vetää rasisti-korttia esiin joka välissä. Nuo tapaukset puhuvat kyllä puolestaan.

      "Ja valittaa aina voi, mutta todellisuudessa Suomessa on paljon paremmat olot, kuin monissa muissa Euroopan maissa, missä esiintyy enemmän radikaalimpia rasisteja."

      Tällä samalla logiikalla sua voidaan lyödä nyrkillä naamaan ja sanoa "valittaa aina voi, mutta todellisuudessa monia muita ihmisiä lyödään vasaralla naamaan".

      Ja tästä erilaisuuden ymmärtämisestä luennoidessasi yrititkö itse todella ymmärtää miltä tuntuu tulla kohdelluksi noin täysin ventovieraiden toimesta vain ulkonäön perusteella? Tulitko oikeasti ajatelleeksi miten vahingollista ja perusteetonta se on?

      Jos erikseen pitää tekstinsä lopussa korostaa ettei ole rasisti, on saattanut ainakin sanoa jotain sellaista mistä saattaa antaa vaikutelman olevansa hieman epäsivistynyt.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi 17.14/ Olen tehnyt samoja havaintoja, muttei tuota vanhan naisen kommettia puhelimeen voi kyllä enää selittää millään muulla kuin ahdasmielisyydellä, törkeydellä ja rasismilla.

    Ihan todella inhottavaa, että vieläkin löytyy tälläisiä ihmisiä, jotka eivät vain voi nähdä kuorta syvemmälle. Ja muutenkin, mikä on saanut ihmismielen kieroutumaan niin pahasti, että kuvitellaan ihmisen kuoren, etenkään sen värin tai vastaavan (mikä on asia, mihin kukaan ei voi itse vaikuttaa paskan vertaa), määräävän sen millainen ihminen todella on. Luulisi, että jostain Hitlereistä ja muista sekopäistä oltaisiin osattu jo viisastua.

    Muistan itsekin joskus pentuna, kun eräs luokkalaiseni ja paras kaverini (joka oli tumma ja todella ulkomaalaisen näköinen) joutui kestämään kenkkuilua ulkonäöstään. Monesti alakoulussa, kun muiden lasten ja hänen välillään oli kiistoja, ja kun muilta loppuivat kunnon perustelut, niin sitten vedottiin vaan siihen, että kun toi on vitun neekeri. Surullista, miten pienestä pitäen lapset oppivat jo ennakkoluuloja, todennäköisimmin juuri niiden vanhempien ajatusmallin kautta.

    Paljon tsemiä sulle kuitenkin Nimo, muista, että jos tuollainen on miten perseestä tahansa, niin ainakin se kasvattaa omaa ajatusmaailmaa ja vahvistaa, koska sä selviät!

    VastaaPoista
  11. Itse olen ihan suomalainen, mutta nimeni ei ole suomalainen, olen saanut kuulla ala-asteella "ryssä" -huutoja, ja vaikka mitä väännöksiä nimestäni, vain siksi, että se ei ole tavallinen suomalainen Leena tai Maija.

    Mutta ei noista pidä välittää, oot niiden yläpuolella vaan! :)

    VastaaPoista
  12. Moi, ikävää kuulla tuollaista. Pidäthän lipun silti korkealla :)

    Anu

    VastaaPoista
  13. 99% pilaa sinunkaltaisten 1% maineen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Jos valtaosa on sopeutumattomia idiootteja, niin se väkisinkin heijjastuu kaikkiin, oli kyse mistä asiasta hyvänsä.

      Poista
  14. Rasismia esiintyy ikävä kyllä yhä Suomessa, se on vain usein piilossa ja purskahtelee pintaan joskus siellä täällä. Olen itse kasvanut ympäristössä jossa on esiintynyt myös rasismia, molemmin puolin.

    Oot upea tyttö ja hyvä juuri sellaisena kuin olet! Pyydän, älä toivo olevasi "suomalainen" sillä monet meistä täällä ovat töykeitä ja itsekkäitä. On kuitenkin hyviäkin ihmisiä, eikä suurella osalla ole mitään ulkomaisia tai erilaisia ihmisiä vastaan, päinvastoin!

    Ole ylpeä omasta identiteetistäsi äläkä anna ilkeiden ihmisten lannistaa sinua! Ole vain ystävällinen heille ja ehkä he tajuavat joskus tyhmyytensä. Tämmöisiä ajatuksia keski-ikäiseltä (mutta ei keskiaikaiselta) mieheltä. :)

    VastaaPoista
  15. Hyi kamala minkälaisia ihmisiä sitä vielä on :/ Milläpä tuota puolustelemaan. Aikuinen ihminen kyseessä ja käytös ollut ala-arvoista.

    Olet arvokas juuri tuollaisena. Ja toivon että tulet vielä huomaamaan että nuo älykääpiöt alkavat olla jo katoava luonnonvara. Ihmiskunnalla kun on tapana kehittyä, niin ajatusmalliltaan kuin muulta toiminnaltaan. Toisilla se vaan kestää vähän kauemmin ;)

    Zemppiä sinulle jatkoon! :)

    VastaaPoista
  16. Heipsis,

    Luin facessa blogikirjoituksen siitä, miten pienet ulkomaalaiset lapset olivat potkineet yhtä maassa makavaa suomalais-lasta. Olit kommenttina jättänyt tämän postauksen linkin.

    Minulla iski myötätuntoa ja empatiaa sinua kohtaan. Itse olen 100% suomalainen, mutta itse ajattelen siitä että ikäväkyllä. Itseäni hävettää olla suomalainen. Sain koko lapsuuden kuulla vanhemmiltani siitä.. Kun he erosivat, muutimme äitini kanssa edulliselle asuinalueelle Turkuun. Yllätysyllätys, että asuinalueen olivat vallanneet monen maan kansalaiset. Minulla oli suomalaisia kavereita paljon. Päiväkodissa ja ala-asteellani ei ollut vielä ollut mun ryhmässä ulkomaalaisia. Olin menossa neljännelle luokalle, ja sitä edeltävänä kesälomana siis muutimme. Tutustuin 9 ulkomaalaiseen perheeseen ja heidän lapsiinsa. Tutustuin vain 2 suomalaiseen perheeseen ja heidän lapsiinsa. Sain aina kuulla vanhemmiltani ja koulukavereiltani paskaa siitä kun ystävinäni oli ulkomaalaisia. En välittänyt.. Rupesin koulussa hengaamaan ulkomaalaisten kanssa..

    Mutta minun kannaltani se oli upeaa. Opin uusia kieliä, maistoin ja opin kokkaamaan upeita ruokia. Opin monen monia asioita.

    Olen vieläkin 11-vuotta myöhemmin parhaita ystäviä 3 perheen kanssa. Ja muihin ihan yhteyksissä ja hyvissä väleissä.

    Halusin kommentillani kertoa, että meitä rasismia vihaavia suomalaisia on onneksi olemassa ja monia.

    Koita olla välittämättä <3! Olet upea tuollaisena! Ei ole väliä minkä maalainen tai näköinen olet. Olet s-i-n-ä. Pidä itsestäsi huolta <3 Ole vahva! Älä anna idioottien lannistaa!

    VastaaPoista
  17. mutta totuushan on se että todella monet myös mamuista on rasisteja, silti aina syytetään vain suomalaisia. Itselläni ei ole mitään sellaisia mamuja vastaan, jotka käyttäytyvät hyvin ja maassa maan tavalla periaatteella. Itselläni on monia mamu kavereita ja he ovat sellaisia kaikkien kavereita, sekä todella rehellisiä, siksi arvostankin heitä erittäin paljon. Valitettavasti on kuitenkin paljon myös näitä mamuja jotka aina saadessaa pienenkin kieltävän vastauksen ihan mihin vaan syyttävät suomalaisia rasisteiksi. Nuo aikuiset, joista sinä puhuit eivät toimineet oikein. Jos suomalaiset käyttäytyvät tuolla tavalla niin en ihmettele, että miksi osa mamuista vihaa meitä.

    VastaaPoista
  18. Luin tuon pitkän tekstin ja se pisti miettimään: "Miksi suomalaiset ovat rasisteja?"
    Sain itse käsityksen: Kun olin nuorempi,niin silloin jo päiväkodissa oli maahanmuuttaja kavereita. Silloin se ei haitannut. Nytten ajan saatossa lapset on kasvanu ja osa maahanmuuttajista kasvatettu "vapaammin". Siinä tapahtuu näitä tapauksia,että maahanmuuttajat tekevät mitä haluavat. Siitä suomalaiset suuttuvat ja syyttävät "menkää nyt vittuun".

    Siinä minun käsitys nykyrasismista. Älä hauku rasisteiksi,mutta voit sanoa,että asenteessa on korjattavaa.
    Itse en tuomitse,enkä ylistä.
    Toivottavasti ymmärsit tekstini!

    VastaaPoista
  19. http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=bFfDXwJ7910

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Eksyin tähän sinuun blogiisi ja tämä kyseinen blogikirjotus kosketti ja syvältä.
    Itse olen syntynyt Iranissa ,mutta tullut suomeen 3-vuotiaana perheineeni joten olen saanut osakseni kokea rasismia vaikka koenkin olevani enemmän Suomalainen kun iranilainen.
    Ei se rasismi ja "erillaisuuden" leima vain yksinkertaisesti taida mihinkään koskaan meiltä kadota vaikka elettäisiinkin vuotta 2088 ja kuinka asiallisesti oltaisiin. Sitä huomaakin monesti salaa miettivänsä ja toivovansa olevan suomalainen.

    Itse kuulun näihin "asiallisesti käyttäytyviin" ulkomaalaisiin perheineen jotka käyvät rehellisesti töissä, ovat opetelleet kieltä ja yrittävät parhaansa mukaan sopeutua tähän Suomalaiseen kulttuuriin enkä itsekkään hyväksy ulkomaalaisia jotka ns." pilaavat" meidän hyvien ulkomaalaisten maineen riehumalla, tekemällä rikoksia ja käyttäytymällä kuin villieläimet viidakossa.

    Onhan se ihan älyttömän väärin että me joudumme aikaajoin häpeämään sitä omaa kalliasrvoista kulttuuriamme kun on muutenkin vaikeata kasvaa kahden kulttuurin välissä koska jotkut ulkomaalaiset eivät ymmärrä mitä " kaikkea kohtuudella"- sanonnalla tarkoitetaan. Mä kannustan tuomaan sitä meidänkin kulttuuria näkyviin mutta kohtuuden rajoissa. Liikaa on liikaa.

    Myöskään Sitä Suomenkieltä ei kylläkään ihan noin vaan opetella. Se on yksi vaikeimmista kielistä mitä olla voi. Siihen menee aikuisella ihmisellä varmasti vuosi/kaksi ennenkun sitä puhumaan oppii ja kielitaidottomuus tietenkin tarkoittanee sitä ettei sitä töitäkään heru. Antakaa ulkomaalaisille edes mahdollisuus sopeutua ja oppia kieltä ennenkun leimaatte Sossupummeiksi jotka käyttävät turhaan verorahoja. Ei, en hyväksy ulkomaalaisia jotka eivät edes yritä sopeutua, opetella kieltä ja lojuvat tietoisesti päivät pitkät mutta sen kokemuksestakin tiedän ettei kaikkea saa sormea napsauttamalla. Ja kieltähän oppii parhaiten suomalaisystävien seurassa eli jatkuvasti puhumalla mutta monet kun ovat niin ennakkoluuloisia niin kaartavat kaukaa ulkomaalaisia jotka eivät kieltä osaa.

    Mä en vain yksinkertaisesti jaksa uskoa että kukaan järjissään oleva ihminen ilomielin perheineen pakkaa pientä matkalaukkuaan ja lähde pakoon maasta jossa on syntynyt, jossa asunut koko ikänsä ja lähde täysin ventovieraaseen maahan tyhjäntaskuna ilman minkäänlaista kielitaitoa.

    Kyllä minä ainakin tahdon suoda muillekkin pakolaisille ainutkertaisen mahdollisuuden ja suoda pelotonta ja turvallista elämää maassa jossa on turvallista kasvattaa lapsiaan. Harvat vain oikeasti osaavat astua meidän saappaisiin ja nähdä asiaa tältä kannalta ennenkun laukovat niitä " pakolaiset takaisin sieltä mistä tulivatkin käyttämästä meidän kallisarvoisia verorahojamme"- mielipiteitään


    Itselläni on tällähetkellä 2 vuotias poika Suomalaisen kihlattuni kanssa ja on kyllä ollut kihlatulleni kova paikka huomata miten paljon jopa pieneen viattomaan lapseen kohdistuu kielteisiä katseita ja asiattomia mielipiteitä koskien ulkomaalaisuutta.

    Itseäni kauhistuttaa, sydäntä raastaa sekä ahdistaa jo valmiiksi tulevaisuus enkä todellakaan tiedä miten tulen reagoimaan jos oma lapseni koulusta kotiutuessa kysyy mitä **ekeri tarkoittaa kun joku häntä semmoiseksi kutsunut.

    Huh, karkasi vähän käsistä ja tuli pitkä teksti, pahoittelut.
    Rasistiset kommentit vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

    Kaikista kulttureista löytyy niitä asennevammaisia yksilöitä joita kohtaan saa tuntea myötähäpeä, sille asialle me ei vaan mitään voida. Jokainen ulkomaalainen ja suomainen kun panostaisi siihen että lapsille opetettaisiin että kaikki me ollaan samanarvoisia vaikka ollaankin erinäköisiä ja värisiä niin sillä päästään jo tosi pitkälle. Olishan se oikeasti aika tylsää ja ankeeta jos me kaikki oltaisiin ihan saman näköisiä ja värisiä tuolla kaduilla kävellessä. Elämässä pitää olla vähän sitä väriä! :D

    Blogini: www.er-mamani.blogspot.fi

    VastaaPoista
  22. Hyvä jumala... Ihan kamalia ihmisiä o.O
    Oon pahoillani kaikkien idioottejen puolesta. Häpeen olla suomalainen tollasten takia :(

    Kieltämättä oon itsekin joutunut riitaantumaan muutaman ulkomaalaisen kanssa koiranpidon takia. Meillä kun naapurin somalirouvat huitovat belgianpaimenkoiriani käsilaukuilla vaikka kävellään vaan kiltisti ohi. Näiden kanssa on vaikeaa asua samalla pihalla ja tunteet kuohuvat. Olen saattanut huutaa perään jotain "maassa maan tavalla" suutuspäissäni, mutta noi sulle käyneet jutut menee ihan yli!!

    Olen kyllä sitä mieltä että Suomalaiset ovat pahimpia rasisteja, ehkä koko maapallolla. Perus Suomijuntit kaljapulloineen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lita: "Olen kyllä sitä mieltä että Suomalaiset ovat pahimpia rasisteja, ehkä koko maapallolla. Perus Suomijuntit kaljapulloineen..."
      Näkee ettet sä kauheesti ulkomailla oo pyöriny paitsi ehkä Virossa tai Ruotsissa jos sun mielipide on tosiaan se että suomalaiset on pahimpia rasisteja. Iha näin lähimpänä esimerkkinä olkoon vaikka se että Venäjällä tapetaan erittäin paljon ulkomaalaisia ihmisiä vain siksi että ovat ulkomaalaisia. Tummaihoisia ja homoseksuaaleja kohdellaan aivan järkyttävästi.

      Nimolle haluan vain sanoa että eihän ainakaa tuo mitä olet kirjoittanut mitään kamalan pahaa rasismia ole (perspektiivit asiaan), muutaman vuosikymmenen päästä tuskin tollaista kohtaa enää nii paljoa edes kun tämä vanhoollisempi väki on jo haudan levossa.

      Poista
    2. Just tämmönen ärsyttää mua ihan mielettömästi. Koita itse laittaa ittes mun saappaisiin, ja miettii kuinka perseestä se on kun ihmiset syrjii pelkän ulkonäön takia? Ihan sama onko se kamalan paha vai pelkkä paha, se on silti väärin. Eikä kukaan teistä ihan perussuomalaisista kestäis tälläistä päivääkään. Mun mieelestä se on aika kamalan paha, että koitetaan heittää pullolla pikkulapsia päin jotka on vaan leikkimässä mutta sattuu olemaan väärän värinen. Jos se ei oo sun mielestä kamalan paha, niin sit sul on vaan todella häiriöitynyt näkökulma maailmaan. Ei mulla muuta.

      Poista
    3. Anteeksi Lita, mitä helvettiä?
      Varmaan kävisi samalla tavalla ellei jopa pahemmin, jos valkoinen menisi Somaliaan. Mietitääs nyt vähän.

      Poista
    4. Ei välttämättä. Jos oot paljon ulkomailla käynyt niin ihmiset kohtelevat erilaisia ihmisiä arvostavasti ja kunnioittavasti etenkin valkoisempia ihmisiä. Esim Nepalissa suomalaista turistia kohdellaan kun kukkaa kämmenellä. Äitini käydessä Somaliassa suomalaisen ystävättäreni kanssa niin häntä tervehdittiin ja hänelle oltiin ystävällisiä. Suomalaisen ystäväni käydessä Turkissa, kaikki miehet halusivat vaihtaa hänet kameliin tai mennä naimisiin tämän kanssa. On turha väittää, että suomalaisia kohdeltaisiin ulkomaissa samalla tavalla mitä suomalaiset kohtelevat täällä. Ehkä se johtuu siitä että valkoinen väri nähdään rikkaana ja puhtaana? Musta tuntuu että ulkomailla muutenkin ollaan suvaitsevaisempia muita ihmisiä kohtaan, ja puheliaimpia ja uteliaampia erilaisen näköisten ihmisten suhteen. En tiiä tajusiko kukaan mitä tarkotin, mutta tiedän että asia kuulostaa tyhmältä mutta totta se on.

      Poista
    5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    6. Ei kaikkialla, vaikka esimerkkisi (ystäväsi Turkin-kokemuksia lukuunottamatta, minusta ei ole kauhean kivaa tai arvostavaa kohtelua että koetetaan ostaa ihminen?) ovatkin ilahduttavia. Mutta olet ihan oikeassa siinä, että sinua ja montaa muuta on kohdeltu ala-arvoisesti ihan täällä Suomessa, eikä ongelmia tarvitse mennä merta edemmäs etsimään, niitä on täälläkin, eikä esim. Venäjän hirvittävä ihmisoikeustilanne (joka vaikuttaa ihan venäläisiinkin) poista meidän ongelmiamme rasismin suhteen.

      Poista
    7. Itse olen 1/2 suomalainen ja 1/2 somalialainen. Olen syntynyt täällä suomessa, ja usein tunnen olevani enemmän suomalainen. En ymmärrä näitä ihmisiä, jotka huutelevat minulle kadulla tai keskisormi pystyssä kävelevät ohi. Olen elämäni aikana joutunut kuuntelemaan rasismia, ja tämä on aivan väärin. Olet aivan mahtava Nimo! Sun ansiosta mäki jaksan jatkaa eteenpäin.

      Poista
  23. hei sulla on tommoset suoran hiukset?? tai siis ku mulla on hirveen kiharat ja oon just tummaihonen mut haluisin suorat nii miten oot saanu? kerro pliis :)

    VastaaPoista
  24. Aivan oikeesti Kauheeta että vähätellään niiden kaljapullo-miesten tekoa sillä että jossain Venäjällä on asiat pahemmin!!!!! Itse asiassa toinen lapsista olis voinu kuolla kaljapullon rikkoutuessa päähän niinkin kaukaa, ja kyse on 8 ja 3 vuotiaista lapsista!!!!! Ei vain törkeää rasismia vaan törkeä lapsiin kohdistuva rikos!!!!
    Mä en oikeesti jaksa näitä ihmisiä jotka väittää ettei kirjoittajan olisi saanut avata suutaan ja "tuomita" kyseisiä ihmisiä rasisteiksi... Siis mun täytyy kai avata sanakirja uudelleen ja tarkistaa että mihin ihmeeseen se sana on sitten tarkoitettu jos ei näihin kahteen esimerkkiin!!!
    Rasismi on ihmismielen ilmiö, sitä on joka paikassa, me kaikki joudutaan työskentelemään aktiivisesti sen poistamiseen itsestämme, ja kansastamme jos halutaan olla sivistysvaltio. Ja joo, vaikka Venäjältä tulisikin pahempia uutisia, silti. Jos rasismia kokeneiden pitää sulkea suunsa asiasta, että me saatais elää kuplassamme ettei rasismia Suomessa ole, koska emme itse ole sitä kokeneet, niin ei tätä voi kutsua sivistysvaltioksi!

    VastaaPoista
  25. Löysin jotenki kumma kautta sun blogis, ja pyydän anteeks näiden suomalaisjunttien puolesta. Kukaan ei koskaan sais kokea tuollaista. En vaan voi ymmärtää miksei ihmiset voi hyväksyä toisiaan sellaisina kuin ovat?

    VastaaPoista
  26. tää teksti kosketti mua. oon ihan perisuomalainen itse ja niinku sanoit ni en voi osata samaistua tommosiin tilanteisiin. silti tuntuu sairaan pahalta että jo noin pienenä oot joutunu kokemaan tommosta. oo ylpeä juuristas ja yritä ajatella et tommoset ihmiset on tosi ahdasmielisiä, että oot semmosen tyyppien yläpuolella. emmä nyt tiiä mitä selitän mut tsemppiä sulle ja muista et oot kaunis ja arvokas ku oot oma ittes!

    VastaaPoista
  27. Päädyin tähän kirjoitukseen sun youtubesta löytämäni vlogin kautta. Iha vaan mainitakseni, niin oon suomalainen vaaleaverikkö ja sun kanssa saman ikäinen just saying. Jokatapauksessa tuli mieleen yks kamala rasistinen tilanne metrossa (asun itä-helsingissä) kun istuin metroon vanhaa pariskuntaa vastapäätä kun ne hymyilikin niin kivasti että itekkin hymähdin tai jotain perus ilosta. No sitten se pappa alkaa selittää tähän tyyliin: Onneksi sä tulit siihen eikä toi toinen! Sä oot paljon fiksumpi ! Hän sanoi tämän kuuluvasti ja osoitti asiansa viereisellä penkillä istuvalle somalitytölle. Mun ilme jääty ja karvat nous pystyyn. Hyi helvetti mikä ihminen,mä ajattelin. Olin myös näääin lähellä mainita tälle vanhalle parille, että itseasiassa rasismi ja suvaitsemattomuus ovat tämän yhteiskunnan syöpä. Kadun vieläkin etten tehnyt sitä...

    VastaaPoista