maanantai 18. maaliskuuta 2013

Elämäni ensimmäiset omat kotibileet

Nyt se lähti, vanhemmat on poissa koko viikonlopun. Mä oon vapaa, ja koko kämppä on minun. Äiti lähetti viestin, käskien olemaan kunnolla. Laitoin takaisin vaan ''Joo tottakai'' Valehtelin, vaikka mielessäni oli järjestää kotibileet meillä. Mä oon monesti ollut muitten kotibileissä, mutta ikinä en tuonut kotiin niitä. Minun kotiini. Oli ihana ajatus, ettei tarvitsisi humalassa lähtee haahuilemaan pimeitä teitä jonkun bileistä takaisin kotiin. Piti vaan mennä yläkertaan sammuttaa valot, ja lämähtää sängylle, sillä mä olin jo kotona.
 Kilautin kavereille heti, kun kuulin, että ovi pamahti kiinni äidin lähdettyä. Kiljuin yksin omassa huoneessa, ja ajattelin niinkuin jokainen mun ikäinen teini ''Tänään lähtee'' Parin puhelun jälkeen tiesin jo suunnilleen, ketkä on tulossa meille ja mitä minä juon. Pari kaveria tuli ensin meille, ja pelattiin juomapeliä meidän ruokapöydässä, joka oli täynnä kaikkia maailman siidereitä ja kaljatölkkejä. Ruvettiin miettimään, että tarvitaan tänne lisää jengiä. Silmän räpäyksessä löysin meidän talon olevan täynnä jotain tuntemattomia ihmisiä, ja itseni erittäin humalassa parvekkeella tupakalla.
 Yhtään en ajatellut, enkä stressannut. Mä emännöin tänään. Vihdoin kun joku huutaa, että kenen kämppä tää on, niin mä voin kirkasta, että minun. Parvekkeella istuessani kuulin kuinka parvekkeeni alapuolella huuteli kaksi poikaa jotain. Toisen nimi oli Jussi. Tämä Jussi asettui parvekkeeni alle niin, että en nähnyt kasvoja vaikka kuinka kurottauduin. Poika, joka uskalsi näyttää kasvonsa seisoi siinä, ja kysyi, että voiko tulla minun kotibileisiin. En mä tuntenut näitä poikia sitten yhtään, silti vaistoamatta kutsuin heidät sisään. Tämä mysteeri Jussi ei kumminkaan halunnut tulla sisään. Vitsillä heitin tämän toisen pojan tultua mun kotiovesta sisään, että ''Ei kai sulla ole puukkoa, et kai sä tuu ryöstää mun kämppää'' Poika vaan nauroi, mutta humalassa en edes kiinnittänyt huomiota tai pitänyt omasta turvallisuudesta huolta. Humalassa mä oon muutenkin sellainen ihminen, joka rakastaa kaikkia ja puhuu kaikkien kanssa. 
 Astuin takasin kotiini, jossa paukkui musiikki täysillä ja humaltuneet ihmiset tanssivat sohvani päällä läikyttäen kaljaa kaikkialle. Silti mulla ei soinut kellot, vaan pidin itseeni tosi coolina. Tämä poika tuli perässäni sisään ja rupesi esittelemään itsensä ihmisille. Kävi ilmi, että tämä poika asuu meidän naapurissa ja ikää on vuosi enemmän kuin mulla. Ihmiset otti sen hyvin sisään, sillä toihan tämä poika mukanaan lavan kaljaa. Pidin hauskaa, ja tanssin mun kavereitten ja tuntemattomien ihmisten piirittämänä. Kunnes huomasin, että tässä pojassa on jotain outoa. Hän vain istui kulmassa ja tuijotti minun lävitse. Tuntui, että hän katsoi sisälle sieluuni ja repi sitä mielessään palasiksi. Tuntui niin ahdistavalta, ja rupesin jo vähän pelkäämään. Tämä poika ei kellekkään kauheasti puhunut, istui vain ja tuijotti. Mä luulin hetken, että mä vaan kännissä suurentelen omassa päässä asioita, kunnes kaverini nykäsi minua hihasta ja sanoi; ''Nimo tolla jätkällä ei oo kaikki muumit laaksossa'' 
 Silloin tajusin, että tämä poijalla on jokin tarkoitus, kun kerran tulee yksin jonkun tuntemattoman bileisiin, tai no kaverin kanssa joka ei ikinä uskaltanut näyttäytyä. Mua rupesi pelottamaan, ja toivoin sydämeni pohjalta, että tämä poika lähtisi pois. Asiaa ei helpottanut yhtään se, että tämä poika seurasi minua kokoajan. Aina kun menin parvekkeelle tai istuin sohvalla tai makasin lattialla tekemässä matoa niin hän oli ihan siinä kyljessä kiinni ja vain tuijotti. Tuijottaa mutta ei sano sanaakaan. Ei hymyä, ei ilme värähdä mitenkään, vaikka yritin söpösti hymyillä rauhan merkiksi. Pelottavaa, eikö olekkin? Lopulta mulle riitti, mä rupesin kuvittelemaan kaikkia kauhu skenaarioita, jossa joku tuntematon poika on alieni ja syö kaikki tai ampuu raa'asti kaikki ympärillä olevat. Mä nykäisin kaverini poikaystävää hihasta ja käskin häntä heittämään tämän pojan ulos. Itse en siihen pystynyt, koska olen liian kiltti ihminen ja minua pelotti olla ilkeä ihmiselle joka väittää asuvansa naapurissa. Ikinä en siis tätä poikaa ole nähnyt, vaikka olen koko elämäni aikana samassa paikassa asunut.
 Monen tunnin vihjailun ja loppujen lopulta suoraan sanomisen jälkeen tämä poika suostui lähtemään minun kodista, silti se outo tuijotus ilme naamallaan. Kun ovi pamahti tämän pojan perästä kiinni, niin hän heitti kaljatölkin meidän ulko-ovea päin ja huusi jotain josta en saanut mitään selvää. Bileet jatkuivat niinkuin kukaan ei olisi edes häntä huomannutkaan, mutta minua jäi asia paljon vaivaamaan.
 Aamulla nuhjuisena ja krapulaisena siivotessa kodin oksennusta täyttänyttä vessaa, ja keräilemällä kaikki tölkit ympäri kämppää. Minä Nimo Samatar päätin, että en ikinä pidä kotibileitä ja jos pidän niin pidän huolen, että sinne ei tule yhtäkään ihmistä jota minä tai kukaan muu ei tunne. Sain kumminkin siivottua, ja järjestin bileet ilman, että äiti mitään edes huomasi. Ikinä en kyllä sitä enää tee. Kantapään kautta sitä oppii, tai niin ne ainakin sanoo.
xoxo: Nimo

7 kommenttia:

  1. kuulostaa tutulta! itekki piti kantapään kautta tajuta että kotibileet vanhempien kämpässä ei oo ehkä se paras idea :D

    VastaaPoista
  2. ois muaki pelottanu tollasessa tilanteessa. Ei kannata päästä vieraita kotiinsa :/

    VastaaPoista
  3. mul on sulle haaste ;)
    http://chrissuuh.blogspot.fi/2013/04/haaste.html

    VastaaPoista
  4. mulla iski mieleen ajatus, että missä sä sun kotibileet pidit jos asut nuorisokodissa? Tai siis siellä vai missä muuallakaan xd tää ei ollu siis todellakaan tarkotettu mitenkään loukkaavasti!!

    Toivottavasti saan vastauksen :)

    Sulla on ihan mahtava blogi, joka on yks mun lemppareista <3

    VastaaPoista
  5. Ei mitään. Ainahan saa kysyä! Pidin siis mun kotibileet mun äitillä joka oli siis viikonlopun poissa :) Ja kiiitoksia!

    VastaaPoista
  6. Ei sun kannata juoda tai polttaa

    VastaaPoista
  7. miks asut nuorisokodissa?:) anteeksi utelu mut ei oo tullu blogista esille kai

    VastaaPoista