tiistai 2. huhtikuuta 2013

Tyttö ruudun tällä puolella

 Mulla tuli tänään mieleen, että kuinka moni ihminen ei oikeasti tiiä musta kaikkea, mutta silti luulee tietävänsä musta paljon. En halua kumminkaan elää koko loppuelämäni vihaamalla näitä ihmisiä, niin päätin itse kertoa itsestäni asioita mitä moni ei oikeasti tiedä. Mulla ei ole kumminkaan mitään salattavaa. Ajan mittaa kun on lisääntynyt lukijoita ja kävijöitä niin monia on jäänyt vaivaamaan monet asiat jotka on jäänyt vähän epäselväksi. Nyt mä kokoan yhteen postaukseen, kuka mä olen ja mistä olen tullut? Osa on kyllä mun syvimpiä salaisuuksia, mutta eipäs ole enää.

1. Mä olen asunut nuorisokodissa kohta 4 vuotta.
Kyllä, mä olen ns. lastarilapsi, ongelmanuori ja verorahoja vievä syrjäytynyt nuori. (Noei vaan asun nuorisokodissa, koska en yksinkertasesti voi asua kotona) Kaikesta huolimatta vietän kumminkin aikaa äitilläni niin paljon kun vaan pystyy. Jos jäi häiritsemään miksi, ja mitä kävi. Olen tehnyt kokonaisen postauksen siitä. Postauksen nimi on: Mun koti ei oo täällä

2. Mussa virtaa kahta täysin erilaista verta (toista ei niin kirjaimellisesti)
Olen siis syntynyt Suomessa, mutta vanhemmat tulevat Somaliasta. Kyllä, olen ns. neekeri, kumihuuli ja sossupummi. Niinkuin kaikki tahtoo sanoa. Tosin en ole päivääkään tehnyt orjan töitä, taikka käynyt sossun luukulla, sillä isäni on kumminkin erittäin arvostettu atk-insinööri. Jos kiinnostuit mitä ajattelen siitä, kun on sidoksessa kahteen maahan ja tuntuu ettei tiedä mihin kuuluu ja mitä on. Niin olen siitäkin kirjoittanut postauksen nimeltä: Välillä toivon olevani suomalainen

3. Mulla on yksi biologinen veli, ja 10 puolisisarusta joilla kaikilla on paikka mun sydämessä
Kyllä, mulla on vain yksi veli jolla on sama isä ja äiti. Jotkut voi ajatella, että vitsi äitisi on ollut monen miehen kanssa. Ei, äitini ja isäni erosivat kun olin 3 kuukautta äidin vatsassa. Rakkautta ei vaan löytynyt tarpeeksi jatkaakseen avioliittoa. Äitilläni siis on 5 lasta, joista minä olen keskimmäinen. Isälläni taas on 7 lasta, äitipuoleni kanssa, joka ei ikinä kauheasti tykännyt minusta. Mä tulen siis todella suuresta perheestä, mutta äitini lukuunottamatta kukaan mun suvusta ei tykkää, että bloggaan. Tosin varmaan sen takia, että sukuni uskoo, että jos et ole lääkäri, insinööri taikka lakimies, et ole mitään. Isäni myös uskoo, että bloggaaminen häiritsee koulunkäyntiäni ja ajaudun väärille reiteille

4. Mä unelmoin toimittajuudesta
Mä haluaisin joku päivä tehdä kirjoittamisesta ammatin. Mua etenkin harmittaa, että en ole lukiossa, sillä minun kieliopissa olisi paljon täydennettävää etenkin sen takia kun olen kakskielinen tyttö. Nykyiset opettajanikin vähän väliä aina muistuttavat minua, että olen väärällä alalla ja minun pitäisi tehdä jotain mikä saisi minun persoonan esiin, näin äidinkielen opettajaani lainaten. Tämän takia olen päättänyt valmistuttuani (vuoden päästä) hakea journalismi kouluun. Unelmoin myös omasta radio-ohjelmasta, jossa voisin päivästä toiseen vaan jaaritella ilman, että kukaan edes näkee kuka mä olen. Mä aion toteuttaa kyllä mun unelmat, vaikka ne välillä sattuu unohtumaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään.

5. Mä rakastan hauskuuttaa muita
Mä olen pienestä asti ollut porukan hauskuuttaja. Mä vaan tykkään tuottaa ihmisille hymyn huulille, sillä elämä on liian lyhyt sureakseen. Musta muutenkin tuntuu, että ihmiset ottaa vähän liian tosissaan asioita. Yolo (okei, mä tiedän, että toi on aika kulutettu kumi) mutta se on totta, kerran tässä eletään. Mä myös vihaan joulua, koska sukuni ei juhli joulua. Istun joka joulu yksin kotona, ja toivon, että joku edes osti minulle lahjan. Edellisjouluna innostuin tekemään hauskan deitti-ilmotuksen viihdyttääkseni itseäni: Deitti-ilmotus (Kyllä, nauran itselleni) Se on hyvä taito, että osaa myös nauraa omille kömmähdyksille. Ja jos et pidä itseäsi hauskana, kuka muka pitäisi?

6. Mulla on paljon vihaajia
Mä voin valehtelematta sanoa, että mä tiedän, että moni ihminen vihaa mua. Syistä yleisin on tämä: ''Somali, jolla ei ole huivia. Vittu mikä häpeä'' Mä rakastan oikeasti itseeni, just tälläsenä. Sen takia, en halua esittää mitään muuta mitä en ole. Tämän kaiken lisäksi myös löytyy niitä ihmisiä jotka vihaavat minua ilman järkevää syytä. Loppujen lopuksi kun mietit itse elämääsi, tulee varmasti mieleen ihminen joka vihaa sinua. Jos ei tule, niin et vaan tiedä siitä itse. Jos jäi häiritsemään, että miksi minä en käytä huivia vaikka olen muslimi ja minun ns. pitäisi käyttää. Käy lukemassa mun blogi historian riitaisin postaus: Huiviton

7. Mä uskon kohtaloon
Sydämeni pohjasta, minä Nimo Samatar uskon, että kaikkelle on jokin tarkoitus. Uskon, myös karmaan vaikka en yleensä toivo kellekkään mitään pahaa. Mä olen oikeasti tosi herkkä ihminen, ja välitän tosi paljon kaikista ihmisistä, vaikka annan usein ymmärtää, että olen tyttö jolla on suuri asenne ja rohkea ajattelutapa. En osaa selittää kauheasti miksi, mutta uskon myös rakkauteen. Itse en ole kyllä kertakaan aidosti kokenut rakkautta. En tiedä millaiseen rakkauteen, mutta tässä on käsitys minun rakkaudesta: From this day forward

8. Mä olen tervakeuhko
En ole ikinä ollut niitä ihmisiä, jotka on ollut ylpeä asiasta. Se häiritsee mua, ja haluisin lopettaa tupakoinnin. Mutta se tuntuu yhtä vaikealta, kun sanoisi läskille, että rupee laihduttamaan taikka sanoisi anorektikolle, että rupee syömään. Mä olen kumminkin kirjoittanut tästäkin aiheesta postauksen, joskus aikoinaan, joten käyppäs vilkasemassa: Tervakeuhko- Nimo (Apua tuosta postauksesta tulee kohta, kaksi vuotta)

Pidemmittä puheitta, mulla on paljon asioita mitä ihmiset ei tiedä musta. Mutta mä olen kyllä avoin mun elämästä, kuten huomaatte. Multa saa aina kysyä jos jää vaivaamaan joku, ei kannata ujostella. Kiitos Chrissuuh haasteesta, ja siitä, että tää mun blogi on yksi sun lempiblogeista. Arvostan tosi paljon!
xoxo: Nimo

8 kommenttia:

  1. Heitän sua nyt postaustoiveella :D Anteeksi jo valmiiksi jos on huono aihe.. Eli mitä mieltä olet terroristeista? Ja tästä aiheesta http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032816840939_uu.shtml

    Eli mitä mieltä olet uskonnon varjolla tehdyistä murhista? Tai jotkut ääripäät kutsuvat sitä väärä uskoisten puhdistamiseksi.

    Ja toinen kysymys olisi mielipiteesi naisten sukupuolielinten silpomisesta. Sitähän tehdään kultuurisyistä, mutta väitetään uskonnolliseksi. (tätä tekevät ihan yhtäpaljon myös kristityt niissä kurlluureissa johon tämä kuuluu)

    Ja vielä haluan sanoa että en halua loukata ketään näillä kysymyksillä. Koska nämä aiheet koskettavat ihan jokaista uskontokuntaa, joskin äärimuslimi-terroristinen toiminta on askarrettanut mieltäni tällä hetkellä. En siis ole yksi näistä ahdasmielisistä suomalaisista, vastustan vain väkivaltaa niin paljon että nämä kaksi aihetta saavat mut surulliseksi.
    Ja kiitos mielenkiintoisesta ja erilaisesta blogista!

    VastaaPoista
  2. oot ihana =3 sul on ihan liian vähä lukijoita =o

    VastaaPoista
  3. luin yhdessä illassa sun jokasen postauksen ja pakko sanoo et en oo koskaan näin hyvää blogia lukenut :) jatka samaan malliin vaan!

    VastaaPoista
  4. Vau, oot ihan mielettömän kaunis ja fiksun olonen :)

    VastaaPoista
  5. Minusta on erittäin hienoa, että uskallat olla juuri sitä mitä olet! :) Ei ole sinulta pois jos joku jaksaa haukkua tai vihata. Ne on vaan hyvä jättää omaan arvoonsa. Sinulla on hyvä blogi joten jäin seurailemaan :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa ! Löysin sun blogin vasta äsken ja kiinnostuin, halusin tietää lisää asioita ja täs oli linkkejä just niihin pariin kysymykseen mitä tuli mietittyy ku luin sun muita päivityksii (: Oot asialline, keep it real ! (;

    VastaaPoista
  7. Uskonto on paljon enemmän kuin huivi. Ensinnä tulee keskittyä rukoiluun ja sit voi lähtee opettelee profeettojen tarinoita, sahaboiden tarinoita, jne. Sun kotikonnuilla Espoossa on varmasti jengiä, joka voi sua opettaa, jos tarviit tsemppiä siinä.

    VastaaPoista
  8. mun on pakko sanoo tähä et sä kirjotat tosi hyvin ja oot mahtava ihminen. en tunne sua ja löysin ihan sattumalta tän sun blogin. sä oot kaunis, vaikket sitä ehkä ite uskokkaan. oot täydellinen just tommosena ku oot! en sano tätä vaa siks et saisit paremman mielen.. vaan siks koska mä oon sitä mieltä. oot mahtava :) jatka samaanmalliin :)

    VastaaPoista