keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Baarit on luusereille

Syntymäpäivät. Hoh, olipas sooloilua. Ei siitä sen enempää. Asia mistä haluun taas kerran kirjottaa, niin kuin aina on pojat. Mulla oli syntymäpäivät, täytin seitsemäntoista. Kaikki, jotka mun blogia lukee tietää sen varmasti. Tottakai, mun synttäreitä täytyy juhlia. Keräsin joukon kavereita yhteen, ja suuntasimme Helsingin yöelämään. Varmasti kaikki tietää, että olen ala-ikäinen. Kyllä, minä Nimo Samatar 17-vuotias olin baarissa. Nyt kaikki vihaiset ihmiset voi ajatella, että tein elämäni pahimman synnin ja minut pitäisi polttaa roviolla. Toiset taas ajattelee, siistiä miten? Anna mä kerron. Kävelin sisään. Niin kuin kaikki muut ihmiset tekee.
 Elämäni ensimmäistä kertaa olin baarissa, ja ei tuntunut yhtään mitenkään erityisen siistiltä. Musta tuntu jotenkin pahalta, että oon jossain paikassa missä en saisi olla. Musta tuntu pahalta, kun baarimikko toivotti mulle hyvät synttärit, ja anto mulle alennusta. Musta tuntu pahalta, koska mulla on omatunto. Ei se ollut oikein mitä tein. Enkä tosissaan nyt ajattele kerskua asiasta, enkä ajattele että olen mitenkään maailman kovin mimmi. Niin kuin moni mun kaveri sanoo, kun kerron että olin baarissa.
 Kävelin sisään. Tuntu siltä, kun olisin hypännyt ajassa taaksepäin ja kävellyt suoraan kakkosluokan diskoon. Ihmiset tanssii ja juo. Tosin se juotava ei ole parin euron mehukatti. Kumminkin sama ajatus. Meno oli katossa, kirjaimellisesti. Porukka tanssi pöytien päällä, toiset kiehnäsi kulmissa. Musta tuntu jotenkin, että en kuulu tänne. Vähän niin kuin pistää kalan aavikolle, ei se kuulu sinne. Kävelin suoraan tiskille, ja tilasin juotavaa. Sillä aikaa, kaverit häippäsivät puuteroimaan neniänsä. Koska olen tummaihoinen ja en käytä puuteria niin en mennyt mukaan. Ehdin olla 3 minuuttia sisällä, kun ensimmäinen niin sanottu iskurepliikki tuli. ''Mites noin eksoottinen nainen on eksynyt tänne'', kuta kuinkin tolleen meni. Jos mulla olisi ollut laukku, niinkun vanhoihin aikoihin olisin lyönyt häntä sillä. Eksoottinen, vittu mä en oo mikään hedelmä. Voiko olla tyhmempää iskurepliikkiä?
 No, asia meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ystäväni tulevat takaisin, ja menemme istumaan. Joku poika tulee pyytämään mua tanssimaan. Refleksinä sanon, ''Ai minä vai?'' Hän alkaa nauramaan, ja sanoo, ''Ei kun toi tuoli sun alla'' Kertokaa mulle mistä mä tiedän, että tää poika puhu mulle. Istun viiden kaverini keskellä, ja kommentti olisi voinut kohdistuu kenelle vaan. Olisi tehnyt mieli antaa se tuoli mun alta, ja olla sillee ''Tossa olkaa hyvä'' Oon kuullut baareista kaikkea, mutta en tiennyt, että otsassani oli kyltti jossa luki '' Iske mua'' Ihan sika ärsyttävää, koska mä olisin halunnu pitää tyttöjen iltaa. Olla mun kavereiden kanssa, tanssia ja pitää hauskaa. Eikä olla hirveessä ahdingossa kokoajan. Törkeintä on se, kun läpsitään perseelle, kun kävelet ohi.
 Ihmettelen, mihin kaikkien samassa baarissa olevien poikien käytöstavat hävisivät? Et sä voi olettaa, että koska sulla on kravaatti kaulassa ja sanot mua eksoottiseksi niin lähen sun mukaan. Tosta noin vaan, ihan kuin ostaisit kurkun kaupasta. Paitsi, että olen hedelmä ja mua ei saa rahalla. En ymmärrä baareja. Ehkä sit kun saan ikää, niin tajuan paremmin.
xoxo: Nimo

14 kommenttia:

  1. vähä siistii ku pääsit sisää baariin :D ja aika totta et mitä tyhmempii iskulauseita löytyy :D:DD

    VastaaPoista
  2. Okei mun on pakko tulla kommentoimaan, koska ite käyn baareissa välillä ja mua vähän ärsytti toi otsikko "baarit on luusereille". Ensinnäkin, mä en ite nää mitään pahaa siinä jos sua sanotaan ekstoottiseks, tai tullaan kysymään tuutko tanssimaan, ite - jos olisin sinkku - tykkäisin tommosesta. Toi ei oo lähelläkään törkeintä mitä siellä voi kuulla. Perseelle läpsiminen on joistan ihmisistä ahistavaa, kuten mustakin, sen ymmärrän. Mutta mistä niitten ihmisten ois pitänyt tietää, että sä haluat viettää tyttöjeniltaa etkä lähteä tanssimaan kenenkään kanssa? ja kaiken tän sanon - ei pahalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joojoo, arvasin et tosta otsikosta tulee sanomista. Toi on aika klisee, se vaan sopi siihen. Mut en oo sitä mieltä et kaikki on luusereita. Onhan niitä jotka käy baarissa rentoutumasssa yms. Mut mul tuli tosi tyhmä kokemus. Mun mielestä se ei oo imarreltavaa, jos läpsitään perseelle ja sanotaan eksoottiseksi. Jopa se sana sisältää seksi-sanan ja uskon että se on se mitä se multa haluaa. Et nyt tajunnut mun pointtia, mut ei se mitään koska kaikkia ei voi aina tyydyttää.

      Poista
    2. ekstoottinen ei sisällä seksi sanaa kuten huomaat. Jos jonku sukunimi o esim lehtonen niin häntä kutsutaan lehtoseksi IIK seksi sana? wake up

      Poista
    3. tai siis tarkotan että nen päätteet päätyvät yleensä taivutuksessa seksi, eksoottinen(hän kutsui minua eksoottiseksi), tyttönen(hän kutsui minua tyttöseksi) virtanen(hän sanoo minua virtaseksi tai kutsu minua vaikka virtaseksi) seksi seksi ja seksi

      Poista
  3. NYT KYLLÄ NIMO HUIJAAT!!! sä sanoit joskus mulle et olit annikan kanssa baarissa uutenavuotena!!!

    VastaaPoista
  4. Oon kuta kuinkin samaa mieltä sun kanssa. En oo käyny baarissa koskaan - oon saman ikänen kuin sinä - mut voisin kuvitella, et mulla olis ihan samanlainen fiilis siellä. Ahdistuisin tollasesta randomien epätoivosista iskurepliikeistä (voin vaa kuvitella sen äänensävyn, kun se on sanonu sua eksoottiseks naiseks) ja perseelle läpsimisestä sun muusta. Mut kuten tuos lopussa totesit, ehkä sitte iän myötä tuohon tottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, ei kannata tottuu! Kannattaa valita vähän tasokkaampia paikkoja. Eli jos ette haluu grindaa ni Onnela is a no no

      Poista
    2. Joo, ei onnelaan ainakaan siitä mitä oon kuullu=) Mennään jonna yhessä sit jonnekkin kauniiseen tasokkaaseen baariin ku ollaan molemmat täysikäisiä (=

      Poista
  5. Tekstistä huokuu aikamoinen leijuminen. Tuntuu että, sanot yhtä, mutta tarkoitat toista. News flash, suurin osa alaikäisistä on känyt/käy ulkona. Mielestäni podit huonoa omatuntoa baarissa käymisestä aivan turhaan! Alaikäisten sisään päästäminen on ravintolan ja portsareiden vastuulla. Mitä isku yrityksiin tulee, ne kannattaa ottaa positiivisesti! Baareissa on ja tulee aina olemaan jätkiä jotka haluavat tulla tekemään tuttavuutta (toiset paskemmilla repliikeillä), joten iskulauseet kannattaa ottaa imarteluna, vaikka olisivat kuinka ällöjä. Samaa mieltä olen kuitenkin siitä, että toisen kehoon ei saa kajota luvatta. P.S Eksoottiseksi on sanan eksoottinen translatiivi, eili ei sinällään sisällä sanaa seksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon pahoillani jos susta tuntuu siltä, mut ei oo tarkotus mitenkään leijjua. Koska mun mielestä asia on aika semmonen mistä ei pitäis leijua, ainakaan mun mielestä. Mitä tulee sanaan eksoottinen, niin tiedän et se ei periaatteessa sisällä sanaa seksi. Mut se kuulostaa mun mielestä tosi tyhmältä. Mut kiitoksia vaan sulle palautteesta:)

      Poista
    2. Oon sun kaa samaa mieltä et ei mtn leijumisen aihetta tos. Mua ärsyttää ku kaikki jotenki ylistää baareissa käymistä alaikäsenä (itsekkin siis olen). Kyllä baaris ehtii käydä 18 täyttämisen jälkeen. Sitten seuraavana maanantaina koulussa liisat hirnuu miten taas grindasivat jtn tuntematonta, joivat 60€ edestä ja se on sit hienoo... Ikärajt on syystäkin olemassa.

      Poista
  6. sanoo minua virtaseksi bad. www.domuslangai.lt

    VastaaPoista