tiistai 14. elokuuta 2012

Löydä sisäinen rokkari

Kesäloma on ohi niinkuin monilla muillakin. Ei ole ylläri, enkä aio siitä jauhaa enempää. Kesälomaan mahtui tasan yksi festarireissu. Saatiin tuttavalta liput MTR:n eli myötätuulirockkiin. Ihmiset, jotka tuntee mut, ajattelee tällä hetkellä varmaan miten oon eksyny sinne. Mä voin sanoa, että oon aika massa musiikista kun puhutaan. Kuuntelen Rihannaa, Nicki Minajia ja muita massa teini ihkutus musiikkia. En voi vaan sille mitään, että se on aina vaan osunut suoraan sydämeen. En häpeä sitä, mutta välillä mua ärsyttää kun haluisin olla erilainen kun muut. Tosin miten voit olla erilainen kun muut musiikin suhteen. En usko, että on yhtäkään bändiä tai artistia jota joku toinen ei kuuntelisi. Kesäksi ajattelin kumminkin ottaa itselleni haasteen: Löydä sisäinen rokkari.
 Kuin päivä lähestyi, alkoi vaatekriisi. Miten pukeutuu rokkari? Kaadoin koko vaatekaappini lattialle, ja aloin kaivaa esiin jotain mustaa jotain, joka sulautuisi joukkoon. En mistään löytänyt mitään sopivaa. Kaivoin vanhoja nahkashortsejani, mutta ne olivat ihan kamalat. En halunnut herättää huomiota pukemalla nahkaa päälle. Sillon kun etsii kovasti jotain tiettyä vaatekappaletta, niin sitä ei satu mistään löytymään. Ajattelin, että vedän ihan peruslinjan. Musta jakku, mustat farkut ja valkoinen toppi.
 Lähdin ihan hyvin mielin Vantaan Hakunilan urheilupuistossa pidettävään kahden päivän rockfestareille. Heti kättelyssä huomasin, kuinka olin paikan ainoa tummaihoinen. Ei mua haittaa, koska oon monesti se ainoa ns, musta lammas. Asia mikä häiritsi mua, oli ihmisten katseet. Ihan kuin en saisi olla siellä, ihan kun rock olisi tarkotettu vain valkoihoisille? Olin oma itsevarma itseni, ja kävelin sisään. Voin jo nyt sanoa, että en tuntenut yhtäkään esiintyvistä bändeistä. Ei sanonut mitään. Sinänsä olin iloinen, koska mä uskallan koetella itseäni.
 Jo pienestä asti, kun tutustuin musiikkiin, rock oli minulle kuin muukalainen. Ei vaan natsannut. Mä kyllä tiesin, että siellä jossain sisälläni piilee pienen pieni halu olla rokkari. Musta ne on siistejä. Mustat vaatteet ja jotenkin se asenne kiehtoo mua tosi paljon. Jo festari alueeseen astuttuani huomasin kuinka pieni ja tiivis tunnelma siellä oli. Kaljaa tuolla, Makkaraa täällä ja Lava löytyy tuolta. Mitäs muutakaan rokkarit tarvitsee?
 Ihmisten suhtautuminen muhun ulkomaalaisena tummaihoisena, joka on rockfestareilla oli kyllä yllättävä. Sain kokoajan pahoja katseita. Tunsin kuinka ihmiset halusivat tappaa minut katseillaan. Olin kai astunut heidän kengille. Musta musiikki taas on semmonen kategoria missä ei pitäisi luokitella ihmisiä. Kun joku valkoihoinen on tummaihoisen räppärin keikalla ei häntäkään katsota pahasti. Musta jokainen ihminen saisi kuunnella mitä haluaa.
 Mutta voiko tyttö, joka on koko ikänsä kuunnellut kuinka Eminem laulaa perheongelmista ja kuinka Anna Abreu sydänsuruista olla rokkari? Ei, mutta voin sanoa, että löysin tosi monta bändiä jota aion tulevaisuudessa kuunnella. Joku päivä musta tulee rokkari.
xoxo: Nimo

5 kommenttia:

  1. Rokkarikshan ei periaattessa voi tulla kun sitä kutsutaan sit wannabeeks :D. Mut ei rock tietenkään kuulu vaan yhdelle ryhmälle ja harmi jos sua on tuijotettu noin :(
    niinhän se on että suomi on pieni maa ja varsinkin pienillä paikkakunnilla katsotaan perään. Ainakin oon ite huomannu kun toin kerran tänne pieneen kylään mun tummaihosen luokkakaverin ja melkein pysty huomaamaan kun autotkin hiljensi kun ohi ajo.. kurjaa varmasti

    ps. sulla on maailman ihanin nimi :D!

    VastaaPoista
  2. unohdit kertoa kuinka ratkiriemukasta aikaa vietit samalla mun kanssa <3 susta ei rokkaria saa millään, mutta ei tarviikkaan, oot just hyvä tollasena :) t.annika

    VastaaPoista
  3. oi helvetti ku ois tienny et meet tonne nii oisin tullu moikkaa ku asun haksis ja mun ois pitäny tulla mut ei sit jaksanukaa :D toivottavasti teil oli silti hauskaa (:

    VastaaPoista
  4. Ihana blogi! Ja vielä ihanempi kirjoittaja! :) Jatka kuule just samaan malliin, ja pidä toi asenne! :)

    VastaaPoista
  5. tienny et meet good. www.domuslangai.lt

    VastaaPoista