Stop it, you are making me brush

   Puhutaanpas hiuksista, koska olen nainen ja hiukseni ovat kaikki kaikessa. Tai ei itseasiassa. Noniin mulla on afro, koska juuret on afrikasta. Mä en kauheasti pidä siitä vaikka monet ihmiset pyytää mua pitämään afroani. Mutta ei mun suoristusrauta on mun pelastus. Se on mun hiusten jumala, joka vain ja ainoastaan kesyttää niitä. Mutta välillä se ei vaan riitä, kun herään joka aamu tunnin aikasemmin suoristamaan mun hiuksia, koska niissä menee tosi kauan. Sitten kun olet saanu vihdoin hiuksesi näyttämää ihan superilta, avaat verhosi ja huomaat että ulkona sataa. Se on ihan kauhea tunne, kun sateenvarjokaan ei auta. Mun hiukset kerää kosteutta jo ilmasta. By the time oon päässyt koululle asti, hiukseni eivät ole afroontuneet. Vaan suoran ja afron väliltä. Mun ystävät kutsuu sitä "leijonanharjaksi'. Kaikki varmaaan tietää mikä on leijonanharja, tosi tuuheet ja pitkät hiukset. Sateen jälkeen mun hiukset näyttää siltä, ja jos sataa kaatamalla mun hiukset on kikkurat.
   Sinänsä olen miettinyt, kun aina kaikki ihmiset ihailee tosiensa hiuksia vaikka oikeasti olisi itteellään aivan upeat hiukset. Välillä mikään ei riitä. Mä kävelin yksi päivä koulusta kotiin ja tämmönen afrikkalainen upea nainen tuli mua vastaan. Hänellä oli afro, ihan samanlainen mitä mun hiukset on. Mutta se jotenkin sopi sille ja olin tosi kateellinen tälle naiselle. Miten voi olla kateellinen jollekkin jostain mitä sullakin on? Sitten taas jotkut mun kavereista tulee ihailee mun hiuksia, vaikka itse en kauheasti arvosta niitä. Sinänsä pitäisi olla ylpeä siitä mitä omistaa. Olen kyllä, koska mun hiukset on tosi monimutkaset ja ainutlaatuiset, voin tehä niistä semmoset kun haluan. Silloin aikoinaan kun käytin huivia, niin mä laitoin aina kaikkien mun kavereitten hiukset. Mä pidin siitä että sain laittaa niitä ja kaverit näytti mun avulla uskomattoman hyvältä. Mutta nykyään kun olen huiviton ja pääsen laittaa omia hiuksia joka aamu, on jäänyt vähäiseksi kavereitten stailaaminen. Yksi asia mitä rakastan naisuudessa on hiusten laitto, se aina piristää mun päivää .

  Mä en ole ikinä ollut julkisella paikalla mun afro-tyylin kanssa. Sillä jotenkin mä häpesin mun afroa, kaikilla kavereilla päiväkodissa oli ohuet ja sileät hiukset. Semmoset mä halusin, samaistua niihin. Ehkä siksi, monet mun kaverit sanoo mulle, että olen suomalaistunut. Pikku hiljaa mä aloin oppia elämään asian kanssa ja ymmärtämään että tämä on sitä mitä mä olen. Mutta silti, en ole uskaltautunut kulkea tuolla kadulla afro päässä. Kai mä vähän ajattelen mitä ihmiset ajattelee, vaikka ei pitäisi. Jokaisen naisen taikka tytön pitää saada olla luonnollinen yhteiskunnan ulkonäköpaineista huolimatta. Helpompi se on sanottu kun tehty. Se on vähän niinkun kun pari mun kaveria ei ikinä suostuisi lähtemään ulos meikittä vaikka mun mielestä ne näyttäisi ihan samalta meikittä ja meikin kanssa. Ei silti suostuisi, mulla se on sama mun hiuksien kanssa. En lähde mihinkään ennen kun olen suoristanut hiukseni tarpeeksi suoriksi. Mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa pitää huolta siitä että näyttää mielestään hyvältä.
xoxo: Nimo