A day with the classmates

  En tiiä teistä mutta tää kevät on ollut ihan sika stressaavaa ja ei auta ajattelu et kohta pääsee lomalle. Musta tuntuu että hengittäminenkin sattuu ja toi ei ollut metafora, koska oikeasti olen kipeä. Yleensä mä rakastan kevättä ku ruoho kukkii ja kaikkialla tuoksuu kesä. Ihmiset alkaa heräilee ja heittää talvitakkia pois, mutta tää kevät on mulle ollut hirveen outo. Ehkä se johtuu siitä, että en olekkaan ylä-asteella enään. Ei saadakkaan kevättodistusta ja ei olekkaan jotenkin itsestään selvää että pääsee luokalta toiselle.
  Miten tää lukuvuosi meni näin nopeasti? Siis oikeasti aika menee tosi nopeasti, eikä tajuukkaan mitä kaikkee piti ehtiä tehdä ennen kun kesäloma alkaa. Sitten mä tajusin vietän mun luokkalaisten kanssa aikaa 5 päivää viikosta se tekee ainakin 32 tuntia viikossa. Se on ihan älyttömästi ja siis mä tajusin että vietän heidän kanssa aikaa vain koulussa. Miksi ei koskaan voitas hengailla ja olla koulun jälkeen? En mä tiiä, eikä kukaan näyttänyt tietävän. Tuntuu, etten oikeasti edes tunne mun luokkalaisia kunnolla, vaikka ollaan joka päivä porukassa ja juoruillaan. Mun täytyi jotenkin päästä sinne ihon alle ja ottaa selvää ketä te oikeasti olette?
   Eilen oli ihanan aurinkoinen kevät sää ja aateltiin että lähetään istuu iltaa jonnekkin puistolle. No tää on tää pääkaupunkiseutu kun sää muuttuu sekunnissa. Pääsin himaan ja ajatus oli vaihtaa vaatteet ja raahautua takas Vantaalle. Katon ikkunasta ulos ja ihailen kuinka kaunis tää maa on. Käännän selkäni ja alan etsimään tiettyä paitaa jota en tietenkään löytäny. Vihdoin olin valmis, siihen meni melkein tunti. Vilkasen vielä nopeasti että tarviinko takkia vai en? Tottakai siellä sataa kaatamalla. Ensimmäinen ajatus oli '' Dear rain, u dont wanna mess with my afro hair''

  Noh mä tein sitten kunnon sotasuunnitelman miten pääsisin Espoosta Vantaalle ilman että kastutan hiukseni. Tottakai se suunnitelma meni pilalle, mutta olin tosi ilonen kun juna-asemalla oli vastassa joukko luokkalaisiani. Aattelin että vihdoinkin voidaan oikeasti vaan olla muualla kun koulun tiloissa. Mutta perseestä se että suurin osa luokkalaisistani on tyttöjä ja meijän puisto suunnitelma ei toteutunu kun se ei kelvannu kellekkään vaikka enään ei satanut edes hirveesti. Mä aattelin fuck it, ihan sama kuhan vaan ollaan ja hengaillaan. Kierreltiin pitkin Myyrmäki-Louhela-Martinlaakso väliä, paikka on muutenkin mulle tosi vieras kun oonkin niin Espoon heiniä. Vihdoin tultiin yhteisymmärrykseen ja mentiin katokseen ja Sonjan kajarit sai kyytiä. Oli tosi hauskaa, ja himaankin pääsin vasta yhden aikaa yöllä. Paljastu ihan eri puolia ihmisissä joita luulin tuntevani, tosin ihan hyviä puolia. Joten sen takia suosittelen teille, että tuhlaatte oikeasti edes yhden päivän teidän vapaa-ajasta omiin luokkalaisiin, koska koulunkäynti helpottuu sitä myötä. Tajuukin että ei olekkaan ainoa jolla on niin monta kurssia suorittamatta, eikä ole ainoa joka joutuu ramppaa opolla joka viikko kysymässä apua. Mun mielestä oli muutenkin tosi rentouttavaa että yksi päivä poikkes niin paljon muista päivistä. Koska mun elämä on tylsää kun joka päivä on samanlaista.
xoxo: Nimo