Pari postausta sitten, heitin teille lukijoille pyynnön lähettää mulle kysymyksiä teidän ihmissuhde ongelmista. Blogini täyttyi kommenteilla erilaisista elämäntilanteista ja draamoista, jotka oli lähetetty anonyyminä niin kuin olin käskenyt. Peitin kommentit muilta lukijoilta ihan yksityisyyden vuoksi. Kaikille olen vastannut, ja tulen vastaamaan. Tässä on kumminkin kaikista suurimmat kysymykset, jotka saivat minutkin miettimään:
Anonyymi numero 1.
Aikaisemmin kerroin teille, kuinka mun sydän oli palasina kun rakastuin yhteen mun parhaimmista ystävistä. Juuri tämä poika, joka sai minut tuntemaan maailman onnellisimmaksi tytöksi ja maailman hauskimmaksi ihmiseksi samaan aikaan. Tiesin jo silloin kun kirjoitin sitä, että blogini on aika suosittu ja ennemmin tai myöhemmin poika saisi tietää, miten olin häntä kehunut blogissani.
Tätä päivää pelkäsin kauheasti, mutta sen tullessa sain pakit. Kuten jo aikaisemmassa postauksessa kerroinkin, niin tiesin niin tapahtuvan. Mä en ole kumminkaan niitä tyttöjä, jotka itkee kauaa jonkun perään. Mä en ole niitä tyttöjä, jotka ahtaa suunsa täyteen suklaata kun saa pakit. Mä en ole niitä tyttöjä, jotka soittaa heti parhaimmalle kaverille itku kurkussa ja parkuu tälle kuinka pahalta tuntuu saada pakit ihmiseltä, josta oikeasti välittää. Ja mä en todellakaan ole niitä tyttöjä, jotka on ikuisesti katkera tälle pojalle pakkien annosta ja suunnittelee jo pahinta kostoa. Okei, mitä mä valehtelen ittelleni. Mä oon just sellanen tyttö.
Sen voin sanoa, että olin ihan paskana ja tuntui että mikään ei pysynyt sisällä koska olin niin rakastunut siihen. Olin valmis tekemään ihan mitä vaan vain ja ainoastaan tämän ihmisen takia. Tyhmää, eikö olekkin? Luulet olevasi niin rakastunut johonkin ihmiseen, että tekisit kaikkesi jotta voisit olla vain tämän kanssa. Mä tiesin kumminkin, että pakit on pakkeja ja ne täytyy kestää kuin mies. Mutta miten helvetissä miehet kestää pakkeja? Vetämällä korin kaljaa, ja panemalla kaikkea mikä liikkuu.
Kyllä, näin yritin tehdä. Joku mun kavereista sanoi joskus mulle, että parhaiten pääsee toisesta yli kun menee toisen alle. En kumminkaan osannut olla kenenkään muun kanssa. Enkä myöskään halunnut. Tämän yhteydessä minun ja tämän pojan kaverisuhde vain parani. Tulimme yhtä hyvin toimeen, ja yhä pidettiin toistemme puolta. Yksinkertaisesti oltiin parhaita kavereita toisillemme, mutta kuinka usein paras kaverisi antaa sinulle pakit.
Kysymys kuuluukin, että miksi mä istun yhden aikaa yöstä mun sängyllä ja kirjotan teille tästä. Siksi, koska sain puhelun mitä en olisi koskaan halunnut saada tähän aikaan. Yksi hyvä tyttökaverini soitti, ja kertoi kesän kuulumisistaan. Samalla mainitsi minulle kuinka rakastunut hän on yhteen poikaa, ja kuinkas ollakkaan. Hyvä ystäväni rakastui samaan poikaan kun minä, vaikka tiesi täysin mun tunteista. Tämä tyttö heitti minulle suolaa haavoihini, kun kertoi kuinka he olivat rannalla pitäneet käsistä kiinni ja pussailleet. Kuinka tämä sama poika haluaisi suhdetta jo, ja kuinka heillä näkyy silmissä vain sydämiä ja sateenkaaria. En tiennyt miten reagoida puheluun, joten tein niin kuin jokainen meistä tytöistä olisi tehnyt. Suljin puhelimen ja vaivuin itsesääliin kyyneleiden kera. Minulla pyöri vain päässä, että mitä minussa ei ole jota hänessä on. Minua loukkasi ehkä eniten, että tämä tyttö tiesi kaiken minusta. Myös tämän suuren rakkauden tunnustukseni tätä samaa poikaa kohtaa, tämä tyttö oli itseasiassa ensimmäinen jolle tästä kerroin.
Miten voi olla, että kumpikaan heistä ei kertoneet mulle niiden suhteesta tai edes ajatelleet, että voisin pahoittaa mieleni enemmän jos saan tietää kuukausia myöhemmin? Onko ystävyys tänä päivänä sitä, että salaillaan toisilta asioita ja ei oteta huomioon toisten tunteita? Oonko mä ainoa ihminen tässä maailmassa, joka ei ikinä voisi tehdä mun kavereille noin. Mä oon kumminkin sen verran vahva tyttö, että vedän tekohymyn naamaan ja kävelen ylpeänä heidän ohi. Pystynkö kumminkaan antamaan anteeksi tai olemaan yhtä hyvä ystävä enää. Se jää nähtäväksi.
xoxo:Nimo
Makaan mun sängyllä, ja oon nyt kaksi viikkoa miettinyt, että miten saisin tän mun blogitauon lopetettua. En oikeen tiedä, miksi en bloggannut melkein koko kesänä. Sanotaanko, että mulla oli rankka ja kiireinen kesä. Täysikäistyin, kirjoittelin lehteen, tein välillä oikeitakin töitä lintsillä ja siinä välissä yritin nähdä kavereitani.
Yritin pitkään keksiä jotain mitä mä en oo ikinä tehnyt mun blogissa. Mä tajusin, että tosi moni ihminen kysyy multa neuvoja ihmissuhteisiin/itsevarmuuteen ja oikeastaan ihan mihin vaan liittyen. Nyt jos jotain painaa mieltä, ja elämässäsi on esim kamala draama jota et oikeastaan voi jakaa kenenkään kanssa. Laita itsesi anonyymiksi ja kerro se minulle. Mä voin kertoa mun mielipiteen, ja kuten mun lukijat tietää mulla on mielipide kaikkeen. Jos olet ujo tai et kehtaa kommentoida, oikealla yläkulmasta löytyy myös mun sähköpostiosoite. Mä oon niin paljon saanut hyvää teiltä, että on aika mun antaa jotain takasin.
xoxo: Nimo