My world, My pride

   Mua mietityttää miksi oon nykyään tämmönen? Mä oon vuoden sisään muuttunut ihan sikana, tuntuu välillä etten tuntis enään itteeni. Käyttäydyn ihan oudosti mun ystävien suhteen ja muutenkin ihmisten. Jotenkin mua ei enää kiinnosta kukaan ja kenelläkään ei oo paikkaa mun sydämmessä. Kauheeta, kun aattelee että mulla on niin paljon ihmisiä jotka välittää musta, mutta kohtelen niitä kun he oisi ilmaa.  Mut sit taas kun miettii, ilman ilmaa ihminen ei pysty henggittää.
   Mun motto; ''Kohtele ihmisiä niinkuin haluisit heidän kohtelevan sinua'' on viime aikoina unohtunut. Pitää kai vaan vähän ravistella itteeni ja palata maan pinnalle. Voin myöntää, että oon leijaillu jossain ihan muualla. Elän vähän niinkun unelmaani, sillai että keskityn vaan itteeni. Mutta eihän tässä elämässä pärjää yksin. Mun tukiverkko alkaa pettää ja mun täytyy kunnostaa se. Mutta sit taas sä synnyit yksin, sä kuolet yksin. Mua pelottaa luottaa johonkin ihmiseen täysin, koska se voi ihan millon vaan pettää sen luottamuksen ja käyttää sitä sua vastaan.
   Mua vaan ihmetyttää, kun oon esim jonkun mun ystävänkaa, niin ei tunnu samalta. Ei tunnu siltä, että voisin ottaa luodin heidän eestä. En tiiä oonko ainoo joka näin jossain vaiheessa tuntee, mutta mulla on tämmönen ongelma. Välillä se on hyvä keskittyy vaan itteensä ja omaan elämään, mutta mun täytyy myös muistaa se, että mun elämä koostuu ihmisistä, ihmisistä jotka on mulle tärkeitä.
Haluisin tähän loppuun sanoo kaikille mun ystäville;
''You are the most beautiful flower, in my garden of friendship, remain the same forever''
xoxo;Nimo